HIFK rysäytti sopimusuutisia – kaappasi SHL:n parhaaksi valitun maalivahdin!
HIFK tiedottaa solmineensa yksivuotisen sopimuksen ruotsalaismaalivahti Tim Juelin kanssa.
Juel, 31, on pelannut edelliset viisi kautta SHL:ssä. Hän edusti ensin kahden kauden ajan IK Oskarshamnia, kun taas kolme edellistä kautta ovat sujuneet Timrå IK:ssa.
Juel valittiin vuosi sitten SHL:n parhaaksi maalivahdiksi. Juel kirjasi tuolloin Olli Jokisen luotsaamassa Timråssa 31 otteluun torjuntaprosentin 92,9. Samalla kaudella mies nousi myös Ruotsin maajoukkueeseen.
Menneellä kaudella Juel pelasi Timråssa 22 ottelua torjuntaprosentilla 88,8.
– Tim on äärettömän kova kilpailija. Se on ehdottomasti hänen suurin vahvuutensa ja piirre, jolla hän on itsensä Ruotsissa lyönyt läpi. Tim on valmennuksellisesti hieno pelaaja, joka haastaa itseään niin peleissä kuin arjessa. Hän haluaa ennen kaikkea auttaa joukkuetta voittamaan, HIFK:n maalivahtivalmentaja Riku Helenius avaa seuran tiedotteessa.
HIFK:lla on kasassa ensi kaudella ruotsalainen maalivahtitandemi, kun viime kaudelta tuttu Hugo Alnefelt jatkaa myös seurassa.
– Olemme erittäin tyytyväisiä tulevan kauden maalivahtitilanteeseen. Meillä on kaksi vahvaa veskaria, jotka pystyvät kirittämään toisiaan. Lähtökohtaisesti kilpailutilanne on tasainen, mutta pelejä ei tule ilmaiseksi. Vastuuta tullaan varmasti jakamaan, mutta se täytyy myös ansaita. Se oli lähtökohta, kun maalivahtia haimme, Helenius kertoo.
HIFK:n tulevan kauden maalivahtikolmikon täydentää slovakialainen Rastislav Elias, 22, joka on tehnyt seuran kanssa ensi kauden kattavan jatkosopimuksen. Elias pelasi viime kaudella HIFK:n maalilla yhdeksän ottelua.
– Rasto on teknisesti hyvällä tasolla. Hän on todella tiedonhaluinen sekä kiinnostunut omasta tekemisestään. Isokokoinen, räjähtävä ja hyvin liikkuva maalivahti. Raston kohdalla onkin tärkeää, että löydämme hänelle ensisijaisesti mahdollisimman paljon pelejä, jotta hän pääsee ottamaan vastuuta ja kehittymään, Helenius sanoo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti