HIFK rakentaa jo ensin kauden joukkuettaan: Puolustuksen luuta ja tehohyökkääjä pysyvät Helsingissä!
Kuva: Juha Tamminen
HIFK-hyökkääjä Sebastian Dyk ja puolustaja Johan Motin (arkistokuvassa) jatkavat joukkueessa myös ensi kaudella.
Helsinkiläisseura kertoi ruotsalaiskaksikon jatkosta nettisivullaan julkaistussa tiedotteessa.
Dykin osalta HIFK käyttää sopimuksen sisältämän, tulevaa sesonkia koskevan option ja Motinin kanssa on tehty vuoden mittainen jatkosopimus.
27-vuotias Dyk siirtyi HIFK:hon täksi kaudeksi ruotsalaisseura Södertäljestä. Kauden 20 Liiga-ottelussa hän on tehnyt tehot 8+9=17.
– Dyk on sopeutunut nopeasti hänelle uuteen sarjaan ja ottanut paikan kärkiketjuissa. Hän on ollut tehokas ylivoimalla ja tuonut tulivoimaa meidän hyökkäykseemme, urheilujohtaja Tobias Salmelainen kehuu.
30-vuotias Motin pelaa HIFK:ssa toista kauttaan ja kuuluu puolustuksen kulmakiviin.
– Motin kellottaa ylivoimaisesti eniten peliminuutteja alivoimalla ja on erittäin tärkeä osa pakkikalustoamme. Hän on vahva ja luotettava pelaaja, jonka suurimmat vahvuudet ovat oman päädyn pelaamisessa, Salmelainen toteaa kokeneesta pakista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!