Siirtopommi! Julius Honka palaa NHL:stä Liigaan – ”Tavoite saada mies ripeästi takaisin sinne, minne kuuluukin”
Jyväskylän JYP on pudottanut torstain alkajaisiksi varsinaisen siirtopommin.
Liiga-seura tiedotti solmineensa ottelukohtaisen sopimuksen Dallas Starsissa viime vuodet pelanneen puolustaja Julius Hongan kanssa. Sopimukseen sisältyy optio ulkomailla pelaamisesta.
Honka, 23, on Dallasin 1. kierroksen (14.) varaus kesältä 2014. Mies on kiekkoillut Starsin organisaatiossa viimeiset kolme kautta. Tällä hetkellä rajoitetun vapaan agentin statuksella NHL:ssä liikkuva jyväskyläläinen on ilman sopimusta.
Honka pelasi Starsin paidassa viime kaudella vain 29 ottelua tehoin 0+4. Mies vietti suurimman osan kaudesta pressiboksin puolella. Suomalaispuolustaja jätti seuralle siirtopyynnön aiemmin syksyllä.
− Halusimme ennen kaikkea tarjota Juliukselle paikan näyttää taitojansa, jotta hän pääsisi pelaamaan sitä sarjaa, jota hänen kuuluisi taitojensa puolesta pelata, JYP:n urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen avaa Hongan siirtoa.
− Molempien osapuolien tavoitteena on saada mies ripeästi takaisin NHL:ään, jossa Juliuksen oikea taso on.
Honka nähdään ensimmäistä kertaa JYP-paidassa perjantain ottelussa Pelicansia vastaan.
Julius Honka liittyy JYPin vahvuuteen ottelukohtaisella sopimuksella. Sopimus sisältää ulkomaanoption. Julius pelaa ensimmäisen Liiga-pelinsa perjantaina Pelicansia vastaan! 

Lue lisää: bit.ly/2OKe0iD
#JYPliiga #Liiga #JuliusHonka #Jyväskylä
Lue lisää: bit.ly/2OKe0iD
#JYPliiga #Liiga #JuliusHonka #Jyväskylä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
