Artemi Panarinin ja “kurkunleikkaajan” tyttären suhde kiehtonut – kiivasluontoinen luotsi suhtautui oudosti saatuaan tietää olevansa NHL-tähden appiehdokas
Venäläinen Ria Novosti kertoi kesällä tekemässä jutussaan kiekkoilija Artemi Panarinin ja jääkiekkovalmentajana tutuksi tulleen persoona Oleg Znarokin tytär Alisa Znarokin parisuhteesta mielenkiintoisia seikkoja.
Rakkaustarina on ollut Venäjällä tiedetty, mutta toisaalta vaiettu suhde. Nyt se on Venäjän tunnetuimpia parisuhteita. Pari jäi suhteestaan kiinni kolmisen vuotta sitten syksyllä 2016 vähemmän yllättäen sosiaalisen median kautta.
Tätä nykyä NY Rangersissa pelaava Panarin oli lisännyt Instagram-tililleen päivityksen, josta jotkut olivat tunnistaneet siinä juosseen koiran Znarokin perheen lemmikiksi.
Koska suhteen alkuaskeleet nähtiin jo keväällä 2015, tuli suhde ison yleisön tietoon sen kestettyä jopa puolitoista vuotta. Kohuvalmentaja Znarok toimi parin tutustuttajana Tsekin kisoissa tuona vuonna 2015.
Venäjän joukkueella oli ollut jonkinlaiset kekkerit hävityn MM-finaalin jälkeen, joissa isä-Znarok oli kehunut tyttärelleen Panarinin menevän pelaamaan NHL:ään. Tyttö oli onnitellut pelaajaa, jonka jälkeen he olivat ottaneet yhteiskuvan. Tästä tutustumisesta meni vuosi eteenpäin, ja seuraavissa MM-kisoissa pari seurusteli.
Luotsi-Znarok ei sitä tajunnut. Tämä oli sinänsä outoa, että kaikki muut tuntuivat käsittävän muun muassa KHL-mestarin ja alle 20-vuotiaiden maailmanmestarin sekä valmentajan tyttären suhteen. Jopa nettisivustot kirjoittivat parista.

Outo reagointi
Vuoden 2016 MM-kisojen jälkeen pari oli lähdössä Italiaan, kunnes isä-Znarok kysyi tyttärensä tulevien päivien suunnitelmia. Tyttö kertoi ne, johon isä suhtautui kummallisesti. Hän löi luuria, ja soitti parin tunnin päästä uusiksi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tytär arveli äitinsä rauhoittaneen isä-Znarokin, joka oli saattanut saada jonkinlaisen kohtauksen. Sittemmin Panarin ja hänen mahdollinen tuleva appiukko ovat tulleet toimeen hyvin. Se lienee pelaajan onni, sillä nykyisin KHL-joukkue Spartak Moskovaa luotsaava Znarok on tullut tutuksi erittäin kiivasluontoisena persoonana. Esimerkiksi vuoden 2014 MM-kisojen välieräottelun aikana hän nostatti melkoista kohua kohdistamalla kurkunleikkauseleen vastustajajoukkue Ruotsin vaihtoaitioon päin. Vuonna 2017 Znarok lähti Venäjän päävalmentajan paikalta vain muutamaa viikkoa ennen MM-kisoja. Luotsi on juhlinut urallaan esimerkiksi MM-kisojen mitalisuoraa, lisäksi meriittilistalta löytyvät olympiakulta ja kolme Gagarin Cupin mestaruutta. Pelaaja Panarin on tullut myös uuden arjen kanssa Rangersissa toimeen, sillä Columbus Blue Jacketsista saapunut hyökkääjä on tehtaillut kauden yhdeksässä ensimmäisessä pelissä tehot 5+4=9. Asiasta kertoi Suomessa tiistaina ensiksi Ilta-Sanomat.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!