KHL:n suomalaiskaksikkoa ylistetään Venäjällä – ”Malliesimerkki hyvästä ulkomaalaisvahvistuksesta”
Kuva: Ilari Isotalo
Suomesta tulevaa maalivahtiosaamista pidetään tunnetusti isossa arvossa Venäjällä.
Tämä käy ilmi myös venäläissivusto Championatin tuoreesta arviosta. Sivusto nostaa peräti kaksi suomalaistorjujaa seitsemän KHL:n parhaan maalivahdin joukkoon.
Sibir Novosibirskin Harri Säteri (7 ottelua, torjuntaprosentti 94, päästettyjen maalien keskiarvo 1,69) on johdattanut joukkueensa alkukauden aikana jo neljään voittoon. Viime kauden Detroit Red Wingsin farmiseura Grand Rapids Griffinsissä torjunut Säteri jatkaa Sibirin vahvoja maalivahtiperinteitä, ovathan seuran riveissä torjuneet viime vuosina mm. Mikko Koskinen sekä viimeksi Alexander Salak.
Toisena suomalaisena Championatin listalle nousee jo neljän kauden ajan KHL:n parhaimpiin maalivahteihin lukeutunut Juha Metsola. Kolme kautta Amur Habarovskin maalilla loistanut 30-vuotias Metsola on aloittanut toisen kautensa Salavat Julajev Ufan riveissä suorastaan maagisesti. Kahdeksan ottelun jälkeen toijalalaisen torjuntaprosentti on sensaatiomainen 94,8 päästettyjen maalien keskiarvon näyttäessä lukemaa 1,64. Mies on ehtinyt torjua alkukaudesta joukkueelleen myös kaksi nollapeliä.
Venäläissivusto mainitseekin Metsolan malliesimerkkinä onnistuneesta ulkomaalaishankinnasta, jota fanit rakastavat ja johon joukkue voi luottaa illasta toiseen.
LUE MYÖS: Venäläissivusto tyrmää KHL:n suomalaisen tähtikaksikon esitykset – ”Vaihdettava päittäin toisiinsa”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Antti Raanta, 36, teki päätöksen uransa jatkosta
- Urheilucast: Jokerit jäi nuolemaan näppejään – Liigan pistetykki teki valintansa!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”