IS: Jukka Jalonen lyttää Liigan puhutun tv-uudistuksen: ”Valmentajat ovat riekaleina”
Kuva: Avangard Omsk
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on huolissaan Liigan puhutusta uudistuksesta, kertoo Ilta-Sanomat.
TV-seuraajat ovat saaneet nauttia viime keväästä lähtien valmentajien kommenteista suorassa lähetyksessä. Mikitettyjen valmentajien ohjeet aikalisillä ovat tuoneet lisää sisältöä Telian lähetyksiin.
Valmentajat eivät tykkää kuitenkaan uudistuksesta. Asia on noussut tänä syksynä pinnalle. Yksi iso syy saattaa olla HPK-valmentaja Antti Pennasen tuore avautuminen. Valmentajan raju purkaus tuomareille päätyi tv-lähetykseen, kun HPK hävisi sarja-avauksessa Kärpille niukan väännön jälkeen.
Jalonen ei kaipaa mikitystä peleihin.
– SM-liigan valmentajat ovat riekaleina tästä mikkiuudistuksesta. Ymmärrän heitä todella hyvin. Minua ottaa heidän puolestaan päähän, sillä minunkaan mielestäni uudistuksessa ei ole järkeä, Jalonen lataa Ilta-Sanomien mukaan.
Taustalla on myös epäselvyyttä päätöksenteosta. Moni nimettömänä pysyvä valmentaja kokee, ettei seuroja olla informoitu päätöksestä tarpeeksi.
Jalosen mukaan kyse on myös valmentajien vapaudesta toteuttaa itseään. Pelko tv-mikeistä saattaa rajoittaa ammatin toteuttamista.
– Jääkiekossa pukukopit ja vaihtoaitiot ovat pyhiä paikkoja. Sellaisina ne tulisi myös säilyttää. Se, millä tavoin joukkueita valmennetaan, ei kuulu kenellekään ulkopuoliselle. Ne ovat joukkueiden sisäisiä asioita. Muistutan, että kyse on valmentajien työstä, ja sitä kautta heidän elämästäänkin. SM-liiga ei saisi olla mikään BB-talo, Jalonen lataa.
Pennasen tapaus on esimerkki siitä, kuinka yksi valmentaja joutui tikunnokkaan rajusta kielenkäytöstä.
– Lätkäkulttuurissa valmentamiseen kuuluvat myös kirosanat. Se on yksi keino alleviivata, että ohjeet menevät perille. Lätkäkulttuurissa yksilöille annetaan välillä myös voimakasta negatiivista palautetta, mikä sekin on täysin normaalia. Mutta kuten sanottu, ne ovat joukkueiden sisäisiä juttuja, Jalonen pohtii.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanada törttöili MM-kisoissa: kapteeni läpsytteli vastustajan takalistoa ja kättely jäi välistä
- Kärppien kärsimykset saivat jatkoa! Kahdella paikkakunnalla iskettiin hattutemput
- NHL-toimittajalta karu paljastus: Toronto heittänyt pyyhkeen kehään?
- Tapparalle surkea uutinen – pistepörssin kärkimies sivussa
- Ässät: huippu-uutinen!
- Nuorten Leijonien hyökkääjälle huipputärkeitä onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Suomen NHL-kohulupaus löysi viimein uuden seuran
- Näin Lauri Mikkola arvioi Nuorten Leijonien kehityskohteita: ”Välillä meni vähän pelailuksi”
- Nuorille Leijonille vakuuttava voitto MM-avauksessa!
- EHT-turnauksessa loukkaantunut suomalaispuolustaja: pitkä poissaolo
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!