HPK – Kärpät: Finaaliparin revanssiottelu kauden avauksena
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
HPK – Kärpät
Torstai 12.09. klo 18:30
Kotoinen Liiga käynnistyy torstaina yhdellä ottelulla. Viime kevään finaalikaksikko HPK ja Kärpät ottavat yhteen Rinkelinmäellä ja ottelun aluksi nähdään HPK:n mestaruusjuhlallisuudet sekä viirin kattoon nostaminen mestaruuden merkiksi. Molemmat joukkueet ovat ennen sarjakauden alkua pelanneet jo neljä kierrosta CHL:ää, joka on nostanut jo pelituntumaa liigakauttakin silmällä pitäen.
HPK:n mestaruuskausi oli ennen kaikkea monen pelaajan kasvutarina. Antti Pennasen johdolla moni pelaaja otti ratkaisevan askeleen kohti huippua ja valitettavasti kauden jälkeen ovi kävi taajaan: rahakkaampiin seuroihin menetettiin mm. Otto Paajanen, Teemu Turunen, Robert Leino sekä Emil Larmi. Tilalle on tullut tässä vaiheessa nimettömämpiä pelaajia. Kerho on heikentynyt, mutta Pennasen joukkueet kyllä kasvavat kauden aikana. CHL:ssä Kerhon jatkomahdollisuudet ovat käytännössä menneet.
Myös Kärpiltä lähti keväällä laatupelaajia kärkiketjuista sekä puolustuksesta. Tilalle tuli kovia kasvoja: mm. Jesse Puljujärvi sekä Janne Pesonen. CHL:ssä etenkin Puljujärven vire on ollut mainio. Kärpät on syystäkin tämän kauden mestarisuosikki. Isoilla resursseilla operoiva oululaisjoukkue on tälläkin kaudella Mikko Mannerin laadukkaassa valmennuksessa. Pennasen ja Mannerin valmentavat joukkueet pelaavat nautittavaa jääkiekkoa.
Lyö vetoa ottelusta:
Kärpät on ottelussa suosikki, mutta aivan 50 prosenttiin ei viisari värähdä vierasvoiton suhteen. Vetosuositukseen otan runsasmaalisuutta – otteluun ennustetaan sangen pieniä maalilukuja, mutta CHL:n perusteella kumpikaan joukkue ei ole tässä vaiheessa kautta erityisen vähämaalinen. Vetosuositus on Maalien lukumäärä varsinaisella peliajalla yli 4.5 kertoimella 1,74. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!