Kärppiä koetellaan: Maailmanmestari sai peliluvan, mutta tärkeä hyökkääjä ja pakki sivussa kuukauden päivät
Kuva: Juha Tamminen
Liigan hallitsevalla hopeamitalisti Kärpillä oli torstaina tiedotettavaan ristiriitaisia uutisia. Joukkue viesti kotisivuillaan, että viime kaudella helmikuussa loukkaantunut maailmanmestari Mika Pyörälä on saanut lääkäriltä peliluvan.
Ikävät uutiset sen sijaan koskevat kolmea pelaajaa. Liigan tehopörssin kaudella 2016-17 TPS:n paidassa voittaneen Jasper Lindstenin kuntoutuminen on edelleen kesken. Jos taivaan merkit ovat kohdallaan, voi hän vielä ehtiä liigakauden avaukseen syyskuun puolivälissä.
Jutun kuvassa olevan Miska Humalojan ylävartalovamma vaatii tuoreimman tiedon mukaan lepoa peräti kuutisen viikkoa. Aiemmin Kärpät uutisoi vamman vievän noin kuukauden päivät.
Oululaisilta sivussa on myös Taneli Ronkainen. Peruspakin toipumisen odotetaan kestävän kaksi kuukautta.
LUE MYÖS:
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
