Seuraa vaihtanut NHL-konkari perusteli päätöstään: ”Haluan pelata Stanley Cupista kuten veljeni”
Vancouver Canucksia päättyneellä kaudella edustanut puolustaja Luke Schenn hylkäsi seuralta tulleen jatkosopimustarjouksen ja tarttui mieluummin viime kaudella NHL:n runkosarjan ylivoimaiseen tapaan voittaneen Tampa Bay Lightningin tarjoamaan sopimukseen.
29-vuotias puolustaja perustelee taustalla olleen puhtaasti urheilullisen menestyksen tavoittelun – palkkapussin kustannuksella. 11-vuotisella NHL-urallaan vain 12 pudotuspeliottelua pelannut konkari sai katsella keväällä vierestä nuoremman veljensä Brayden Schennin Stanley Cup -juhlia St. Louis Bluesin paidassa. Tämä oli viimeinen niitti seuran vaihdon taustalla.
– Ei kysymystäkään. Kun Tampa tuli kuvioihin, Stanley Cup oli ensimmäinen asia, joka tuli mieleeni. Huippujoukkueessa pelaaminen tuo lisämotivaatiota myös kesätreeniin. Minulla ei ollut aiemmin mahdollisuutta päästä pitkälle pudotuspeleissä, joten siinä syyni siirtoon, Schenn kertoo The Athleticille.
– Olin ylpeä nähdessäni nuoremman veljeni voittavan Cupin. Sen jälkeen haluat sitä itsekin entistä enemmän.
Schenn allekirjoitti Tampa Bayn kanssa vuoden ja vain 700 000 dollarin sopimuksen. Miehen viime kauden lopulla edustama Canucks tarjosi tiettävästi puolustajalle tätä parempaa sopimusta. Kanadalainen on 1. kierroksen 5. varaus vuodelta 2008. Mies on pelannut urallaan 734 NHL:n runkosarjaottelua tehoin 30+115=145.
LUE MYÖS: Kuolleen ex-NHL-tähden karu kohtalo paljastui – poliisi vahvisti: kyseessä itsemurha!
LUE MYÖS: 1000. NHL-ottelun veteraanihyökkääjä paljastaa: ura jatkuu!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?