Oho! NHL:n suomalaispelaaja kiskoi ennätyspisteensä, lyttäsi nyt itsensä yllättäen – ”Minulla on paljon todistettavaa”
Montreal Canadiens tiedotti äskettäin iloisista suomalaisuutisista, kun se kertoi tehneensä kahden vuoden jatkosopimukset Artturi Lehkosen ja Joel Armian kanssa. Suomalaiset olivat ainakin NHL.comin suomenkielisen sivuston haastattelun mukaan hymyssä suin.
– Molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä sopimukseen. Halusin vain pysyä Montrealissa, koska olen onnellinen täällä. Kaksi vuotta tuntui järkevältä ratkaisulta, Lehkonen kertoi.
– Olen tyytyväinen kahden vuoden mittaiseen sopimukseen, Armia puolestaan sanoi.
Lehkonen iski viime kaudella uransa parhaat pinnat runkosarjaan, kun tehoja syntyi 82 ottelussa 11+20=31. Piikkiöläinen oli tehnyt aiemmin 21 ja 28 pinnaa.
Hän sätti itseään.
– Tiedän, että voin olla parempi kuin olen näyttänyt. En ole tyytyväinen etenkään pistetehtailuun tai maalintekotehokkuuteen. Minulla on paljon todistettavaa, Lehkonen latasi.
Armia puolestaan tehtaili viime talvena 57 koitoksessa pinnat 13+10=23. Hänkin haluaa mennä eteenpäin Lehkosen tavoin.
– Henkilökohtaisia tavoitteita minulla on oikeastaan saman verran kuin Artturilla, haluan vain parantaa peliäni.
Habs jäi viime kaudella runkosarjaan. Se jätti luonnollisesti hampaankoloon.
– Olisimme ehkä ansainneet pudotuspelipaikan, mutta tämä on jääkiekkoa. Nyt meidän täytyy vain jatkaa siitä, mihin viime kaudella jäimme, Armia mietti.
Suomalaiset nauttivat toistensa seurasta.
– Tykkäämme tietysti pelata keskenämme, koska puhumme samaa äidinkieltä. Se helpottaa asioita, mutta ei loppujen lopuksi ole niin iso asia, Lehkonen pohti.
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
No nyt! Konkari jättää liigakaukalot, siirtyy GM Jarmo Kekäläisen johtaman Blue Jacketsin leiriin
Näin NHL:n ”suomalaisjoukkueen” tuore sinivalkoinen hankinta tienaa – GM kommentoi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!