Oho! NHL-pelaajakaan ei pysynyt kärryillä maagisessa suorituksessa? Kaapo Kakko latoi painokelvotonta tekstiä Slovakia-voitossa
Suomen ensimmäinen viikonloppu jääkiekon MM-kisoissa oli riemun juhlaa. Leijonat kaatoi ensiksi Kanadan 3-1 ja sitten kisaisäntä Slovakian numeroin 4-2. Seitsemästä maalista peräti viisi oli Kaapo Kakon käsialaa.
Kahden pelipäivän jälkeen pistepörssiä johtanut NHL-lupaus on taatusti vakuuttanut kaikki ainakin näillä parilla matsilla. Suomalaisella riitti silti myös syytä todella rivoon kieleen.
TPS:ssä pelannutta suurlupausta ärsytti selvästi, kun Chicago Blackhawksin pakki Henri Jokiharju tunaroi tuhannen taalan paikan lauantain pelissä. Se oli seurausta Kakon huimasta alustuksesta.
Voit katsoa MTV Uutisten videon tapauksesta täältä.
– No no Kaapo. Kotikatsomo lukee huulilta, kotikatsomo lukee huulilta, ottelun selostanut Antero Mertaranta veisteli Kakon manaamisen jälkeen.
Passi oli tietysti sitä luokkaa, että ainakin kyseisessä tilanteessa näytti siltä, ettei Jokiharjukaan pysynyt mukana Kakon ilmiömäisessä pelaamisessa. Puolustaja suti kiekosta ohi – kenties syötön yllättävyyden takia.
Avausviikonlopulta täydet kuusi pinnaa ottaneen Suomen urakka MM-jäillä jatkuu maanantaina Yhdysvaltoja vastaan. Ottelu on ohjelmassa kello 17.15 alkaen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!