NHL:n entinen ykkösvaraus turhautui seurajohdon linjattomuuteen: ”Liian paljon muutoksia”
Edmonton Oilers vanhoista pelaajista koostuvine ”Old Boys Clubeineen” on noussut NHL:n vitsiksi jo useiden vuosien ajan.
Jälleen tällä kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt seura pelaa fanaattisella markkina-alueella ja kenties NHL:n komeimmalla areenalla. Enää silti puuttuu uskottava joukkueenjohto, johon vasta palkattu GM Ken Holland tuo taatusti ainakin pykälän tai parin verran parannusta. Ainakin useat vanhan saunaseuran jäsenet ovat saaneet Hollandin tulon myötä pakata tavaransa.
Entinen ykkösvaraus, keskushyökkääjä Ryan Nugent-Hopkins sanoo suoraan poukkoilevan johtamisen olevan turhauttavaa. Mies valmistautuu yhdeksänteen NHL-kauteensa seitsemännen päävalmentajan alaisuudessa.
– Olen nähnyt paljon muutoksia näinä vuosina. En sano olevani turtunut niihin, mutta tavallaan olen jo tottunut tähän. Jos sanoisin, etten ole turhautunut tilanteeseen, ette uskoisi sitä. Täällä on tapahtunut liian paljon muutoksia joka vuosi, hyökkääjä laukoo Edmonton Sunille myöntäen kuitenkin myös pelaajilla olevan ison roolin asiassa.
– Mitä voit tehdä? Kun menestystä joukkueena ei tule, tapahtuu muutoksia. Haluamme olla pisteessä, jossa pelaamme pudotuspeleissä joka vuosi ja että meillä on laadukas joukkue joka vuosi. Olemme mielestäni olleet monena vuotena niin lähellä kuitenkaan pystymättä ottamaan viimeistä askelta, RNH pohtii.
– Loppupeleissä homma on kiinni pelaajista, jotka tulevat jäälle pelaamaan voitoista. Jos emme tee työtämme, muutoksia on luvassa. Haluamme tilanteen, jossa asiat tapahtuvat johdonmukaisesti. Silloin kaikki muutkin palasevat asettuvat paikoilleen, Nugent-Hopkins sivaltaa seurajohdon suuntaan.
Oilers on selvinnyt pudotuspeleihin vain kerran kauden 2005-06 Stanley Cup -finaaliesiintymisensä jälkeen.
LUE MYÖS: Kova väite Pittsburgh Penguinsin tähtihyökkääjä Phil Kesselistä: ”Haluaa siirron vain yhteen osoitteeseen”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-seura kiinnitti tähtihyökkääjänsä – iso jatkosopimus kouraan
- Leijonista ikäviä loukkaantumisuutisia – kaksi pelaajaa ulos
- 19 vuoden odotus on päättynyt – Buffalo Sabres teki kovan tempun NHL:ssä!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus!