NHL-seuran tähtikaksikko valmis jatkosopimuksiin: ”Haluan pelata koko urani täällä”
Viime kauden päätteeksi historiansa ensimmäistä Stanley Cupin voittoa juhlineen Washington Capitalsin ydinrunko on ollut kasassa jo yli vuosikymmenen ajan, eikä näköpiirissä liene muutosta ainakaan pikaisella aikataululla.
Sekä pitkään joukkueen hyökkäyksen megatähtiin lukeutunut ruotsalaissentteri Nicklas Bäckström, että tähtimaalivahti Braden Holtby aloittavat syksyllä nykyisten sopimustensa viimeiset kaudet.
Capitals voi neuvotella kaksikon tulevista sopimuksista kauden vaihtuessa virallisesti 1. heinäkuuta. Sekä 31-vuotias, 6,7 miljoonaa dollaria kaudesta nykyisin kuittaava Bäckström että 29-vuotias, 6,1 miljoonan taalan kausitienesteillä pelaava Holtby ovat kuitenkin kiinnostuneita jatkamaan uriensa loppuun asti Capitals-nutussa.
– Rakastaisin sitä. Tavoitteeni on tehdä kesällä kaikkeni sen eteen, että menestymme jälleen ensi kaudella. Kaikki muu tapahtuu sen myötä. Mutta on selvää, että rakastan olla täällä, rakastan kaupunkia ja joukkuetta. Se on hyvä motivaattori, joka saa sinut tekemään kaikkensa saadaksesi jatkaa täällä, Holtby kertoo NBC Sportsille.
– En ole miettinyt asiaa vielä paljoakaan. Olen pelannut koko urani täällä, joten haluaisin jatkaa samassa paikassa. Rakastan pelaamista täällä. Jos seura haluaa pitää minut, tunne on molemminpuolinen, Bäckström kuittaa omat jatkohaaveensa.
71 pistettä päättyneellä kaudella tehtaillut Bäckström täyttää ensi kauden alussa 32 vuotta, joten ainakin ruotsalaisen kohdalla tämän lienee tyytyminen pieneen palkanalennukseen tulevaa sopimusta sorvattaessa.
LUE MYÖS:
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”