Helsingissä kisakatsomo MM95-hengessä – Tapio Suominen tekee paluun studioisännäksi!
Kiekkovuoden huipentuma pyörähtää käyntiin perjantaina 10. toukokuuta, kun jääkiekon MM-kisat alkavat Suomen ja Kanadan välisellä ottelulla.
Yksi tapa seurata hegemoniaottelua ja MM-kisoja ylipäätään on heittäytyä MM95-tunnelmiin. Helsingissä Kisahallin päädyssä sijaitseva Ravintola Hook järjestää nostalgisen MM95 Lounge -kisakatsomon, jossa palataan Den Glider In -tunnelmiin.
Hookissa voi esimerkiksi katsoa pelejä puumailojen ja pallo-Jofana tunnettujen kypärien välissä vaihtopenkillä tai kuvata itsensä ”siellä vedetään jo valssia katsomossa” -karikatyyrin kanssa.
MM95 Lounge -kisastudioiden yhteydessä paluun parrasvaloihin tekee myös tunnettu urheilutoimittaja Tapio Suominen, joka toimii tapahtumissa studioisäntänä.
– Olen viettänyt elämästäni yhteensä kokonaisen vuoden jääkiekon MM-kisoissa. Kaikki alkoi nimenomaan Tukholmasta vuonna 1995. Odotan innolla, että pääsen käyttämään kokemustani ja asiantuntemustani hyväksi MM95 Loungen isäntänä, Suominen sanoo tiedotteessa.
MM95 Loungen avajaisissa nähdään joukko julkisuuden henkilöitä, muun muassa Jere Karalahti, Naisleijonien Annina Rajahuhta ja Noora Räty, sekä viihdemaailmasta tutut Jethro Rostedt, Janni Hussi ja Joel Harkimo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?