USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
MILANO. Suomen Naisleijonat pääsee lopulta aloittamaan olympialaiset lauantaina ottelulla Yhdysvaltoja vastaan.
Alun perin Naisleijonien piti pelata Kanadaa vastaan jo torstaina, mutta ottelu siirrettiin Suomen joukkueessa jylläneen noroviruksen vuoksi.
Torstaina Suomella oli pelikunnossa vain kymmenen pelaajaa. Perjantain harjoituksissa pelaajia viiletti jäällä 14, joista kolme oli maalivahteja.
Harjoitusten jälkeen GM Kimmo Oikarinen ja päävalmentaja Tero Lehterä vakuuttivat, että lauantain ottelu Yhdysvaltoja vastaan pelataan, kävi miten kävi.
– Kyllä, se me pelataan, oli sitten viisi, 15 tai 23 [pelaajaa], Lehterä sanoi.
– Jokainen nyt ymmärtää, jos jääkiekkopeliä pelattaisiin 5+1 vastaan neljä kentällistä, eihän minun tarvitse taktiikkataululle yhtään mitään piirtää.
– [Kolmella kentällisellä] pystyy mielestäni jo pelaamaan jääkiekkopelin.
Yhdysvallat aloitti oman urakkansa torstaina ja kaatoi Tshekin 5-1. Ottelun jälkeen USA:n päävalmentaja John Wroblewski otti tuohtuneena kantaa sallivaan tuomarilinjaan ja latasi uhkauksen, joka koskee Naisleijoniakin.
– Sitä taklaamisen ja kahvaamisen määrää. Jos säännöt ovat tällaiset, me aiomme olla sellaiseen peliin valmiita, Wroblewski sanoi.
Lehterän mukaan Suomi aikoo olla valmiina kovaankin fyysiseen peliin.
– Pakkohan se on, jos meinaa voittaa! Jos ajatellaan perusasioita, se on luistelu, laukaus ja kaksinkamppailu. Luistelussa ei pystytä kehittymään enää, mutta kaksinkamppailuihin pitää olla valmiina. Niitä pitää voittaa. Jos niitä häviää, on vaikeaa, Lehterä sanoi.
Vielä tiistain harjoitusten jälkeen Lehterä ei ollut tyytyväinen Naisleijonien kamppailupelaamisen tasoon. Fyysisesti asioita ei voi enää muuttaa, mutta pelkästä fysiikasta kamppailupelaaminen ei ole kiinni.
– Kamppailupelaamisessa on fysiikka mukana, mutta se on myös taito- ja psyykelaji. Olemme nähneet monesti, että pieni mies vie kaksinkamppailun isolta mieheltä vain siksi, että sillä on paremmat taidot ja vähän kovempi mentaliteetti, Lehterä sanoi.
Lopuksi Lehterä kommentoi keskuudestamme poistunutta jääkiekkolegendaa Pentti Lindegreniä.
– Paljon hyviä muistikuvia. Aina kun tapasin, herrasmies viimeisen päälle. Herrasmies ja kohtelias mies.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Valeri Nitšuškin tyrmää sitkeän väitteen Nathan MacKinnionista – ”Se on myytti”
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta
- Carolinan mestaripakki yhä vailla sopimusta – treidi tulossa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Kova vahvistus Liigaan – Kiekko-Espoo julkaisi uuden hyökkääjän