Tappara – HPK: tarkkaa peliä
Liiga
Tappara – HPK
Lauantai 13.04 klo 17:00
Liigan huippujännittävät välierät jatkuvat lauantaina Hakametsässä. Tästä parista on Petsipappa ehtinytkin aikaisemmin jauhamaan jo useamman arkin verran. Molemmat joukkueet ovat voittaneet kotiottelunsa ja ottelusarjan tilanne on 2-2. HPK otti torstaina kotivoiton, vaikka sen kokoonpano oli joukkueessa riehuneen flunssaepidemian vuoksi vajavainen.
Me muistamme, ettei HPK ole voittanut Hakametsässä aikoihin. Kotietu on ollut toistaiseksi arvossaan tässä sarjassa. Toisaalta kyse on kahdesta taitavasti valmennetusta joukkueesta, jotka tuntevat toisensa tällä hetkellä läpikotaisin. Marginaalit ovat erityisen pieniä, eikä Petsipappa tunnista ottelun voittajakertoimista minkäänlaista valueta. Jos ottelun voittajasta haluaa ehdottomasti jännärivedon, saattaisi nyt olla paikallaan lyödä vetoa HPK:n voiton puolesta.
Seuraavaksi siirrymme pohtimaan ottelun maalimääriä. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdeksan kertaa. Yhdelläkään kertaa ei maaleilla ole mässäilty ja sarjan ollessa tässä vaiheessa riskinotto on minimissään. Ei siis pidä hämääntyä alhaisesta totals-rajasta: itse asiassa maaliodotusarvo on tässä ottelussa kauden alhaisimpia.
Vetosuositus
Underi ei ole urheilujännärin toiveveto, mutta tällä kertaa siitä löytyy ottelun varsinainen vedonlyönnillinen mielenkiinto. Otetaan kantaa pienimaalisuuden puolesta ja suositellaan tähän matsiin erittäin matalaa totals-vetoa Maaleja yhteensä – varsinainen peliaika alle 4 maalia kertoimella 2.12. Kolmeen maaliin asti siis veto on voittaja, neljällä maalilla vedon kerroin on 1,00 ja viidestä maalista eteenpäin joudutaankin sitten maistamaan tappion karvasta kalkkia.Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:
1. Siirry ille TÄSTÄ. 2. Avaa pelitili ja tee talletus. 3. Lyö veto otteluun Tappara – HPK ja kohteeseen veto Maaleja yhteensä – varsinainen peliaika alle 4 maalia kertoimella 2,12. Jos ottelussa tehdään enintään kolme maalia, saat 212 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos varsinaisella peliajalla tehdään tasan neljä maalia, vedon kerroin on 1,00. Jos ottelussa tehdään vähintään viisi maalia, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Lisätietoa: Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!