Tämä saa montun täysin auki! Miro Heiskasesta uskomattomia sanoja – verrattiin jo NHL-maailman tähtiin: ”Yksi parhaista pakeista, joiden kanssa olen pelannut”
Miro Heiskasen halutaan pärjäävän NHL:n Calder Trophy -kilvassa. Tuo palkinto jaetaan sarjan parhaalle tulokkaalle. Suomalaispakin hehkutus on kollegoiden keskuudessa niin huimaa, että häntä verrataan jo jopa Drew Doughtyyn, Victor Hedmaniin ja Erik Karlssoniin.
– Hän on ainutlaatuinen pelaaja 19-vuotiaaksi. Se on hämmästyttävää, mitä hän on tehnyt tällä kaudella, Dallas-kippari Jamie Benn ylisti NHL.comin mukaan.
Tyler Seguinin mukaan Heiskanen on ylittänyt odotukset. Suomalaisen perustilastot ovat debyyttikaudelta mallia 12+21=33 ja -10. Tulokas ei itse taida ostaa kehuja.
– Luulen, että voin pelata edelleen paremmin kuinka olen pelannut ja lisäksi tehdä enemmän pinnoja. On ollut paljon paikkoja, mutta en ole osunut, suomalainen sadatteli.
Vaikka tehotilasto on kohtalaisen karu, ei Heiskanen saanut alakerran pelaamisestakaan haukkuja.
– Hän on yksi parhaista pakeista, joiden kanssa olen pelannut, ylisti maalivahti Ben Bishop, joka on pelannut muun muassa Doughtyn, Hedmanin ja Karlssonin kanssa.
– Jos hän ei ole Calder Trophyssa mukana, on se mielestäni valtava virhe. Tarkoitan, että hän on ehdoton tähti, veskari jatkoi.
Tähtipaidat jatkavat kauttansa runkosarjan jälkeen pudotuspeleissä. Joukkue on kerännyt läntisen konferenssin joukkueet huomioiden pisteitä seitsemänneksi eniten.
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
Tässä on pitelemätön pelaaja! Tekee tuhojaan NHL:ssä jatkuvasti, joukkueelle silti raskas pettymys
Mieli muuttui! Aleksandr Ovetshkin alkaa jo lämmetä Wayne Gretzkyn hurjan ennätyksen rikkomiselle: ”Aion yrittää sitä”
Tilastot huippuluokkaa: Tolvaselta loistava ottelu rapakon takana – vastustaja jäi tylysti nuolemaan näppejään
NHL:n tähtipakilta rohkaiseva viesti kapteenille karmeasta kaudesta huolimatta – ”Kiitos siitä, että olet hieno joukkuekaveri ja veli”
LUE MYÖS:
- Liigan kohutaklaaja tekee paluun
- Suomen NHL-tähdestä karuja uutisia
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”