Oho! Liigaan yllättävä paluumuuttaja – jenkkikonkari päätti jo kertaalleen uransa ja toimi tällä kaudella valmentajana
Vaasan Sport tiedotti torstaina solmineensa loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Ryan Lannonin kanssa.
36-vuotias jenkkipakki saattaa olla joillekin faneille tuttu nimi jo ennestään, sillä mies pelasi KalPan riveissä vuosina 2010-12.
Lannon jäi jo kertaalleen uralla neljäksi vuodeksi (2013-17) eläkkeelle jääkiekosta, mutta teki kuitenkin paluun kaukaloihin kaudella 2017-18.
Tällä kaudella Lannon on pelannut Ison-Britannian EIHL-sarjassa Milton Keynes Lightningin joukkueessa. Kokenut puolustaja toimi myös samalla seuran pelaajavalmentajana, kun edellinen päävalmentaja sai potkut marraskuussa.
Sportin tiedote:
36-vuotias puolustaja siirtyy loppukauden mittaisella sopimuksella Vaasaan. Yhdysvaltalainen puolustaja Ryan Lannon, 36, siirtyy Sportiin loppukauden mittaisella sopimuksella. 318 AHL-ottelua ja KalPan paidassa vuosina 2010–2012 Liigassa pelannut Lannon liittyy joukkueen vahvuuteen heti huomenna Lappeenrannassa. Puolustaja Colby Robakin loukkaantumisen jälkeen Sport on etsinyt puolustavaa puolustajaa. – Uskon, että tässä on se kaveri, joka on ominaisuuksiltaan juuri sitä mitä haettiin. Hänen vahvuudet ovat puolustuspelaamisessa sekä alivoimapelissä, sanoo Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä. Ryan Lannon ehti päättämään uransa jo kertaalleen, mutta palo jääkiekkoa kohtaan tuli takaisin. Lannon teki paluun kentille ECHL:ssä viime kaudella ja ura jatkuu tällä hetkellä Euroopassa. – Lannon on huippukunnossa oleva peruspakki, joka taistelee uhrautuvasti joukkueen eteen. Suurella sydämellä varustettu joukkuepelaaja tuo joukkueeseemme varmasti lisää johtajuutta ja kokemusta, mutta myös leveyttä ja taistelua pelipaikoista, jatkaa Jämsä. Ryan Lannon siirtyy Sportiin Iso-Britannian pääsarjassa pelaavasta Milton Keynes Lightning -joukkueesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?