NHL:n tehokaksikko mättänyt maaleja huimaan tahtiin – tähän ei ole kukaan pystynyt joukkueessa 2000-luvulla

Edmonton Oilersin Connor McDavid ja Leon Draisaitl ovat pääasiassa kaksistaan kannatelleet joukkojaan taistelussa NHL:n pudotuspelipaikoista. Kun kummatkin ovat latoneet tällä kaudella jo 31 maalia, ei heitä ainakaan käy syyttäminen öljypaitojen kenties yskivistä otteista.
Kaksikon pelaajat ovat tehneet omanlaista seurahistoriaa maalitahdeillaan. Koskaan aiemmin koko 2000-luvulla kaksi Oilers-soturia ei nimittäin ole pystynyt rikkomaan 30 maalin rajaa kausikohtaisesti.
Esimerkiksi viime kaudella McDavid painoi 41 häkkiä, mutta Draisaitl jäi sen alle (25) ollen sisäisen pörssin kakkonen.
Edellisen kerran kaksi pelaajaa on takonut 30 osuman rajan rikki kaudella 1996-97. Silloin tuohon pystyivät Ryan Smyth ja Andrei Kovalenko.
2018-19 - McDavid 31, Draisaitl 31
1996-97 - Smyth 39, Kovalenko 32
1991-92 - Damphousse 38, Murphy 35
1990-91 - Klima 40, Simpson 30
Oilers keikkuu Tyynenmeren divisioonassa seitsemäntenä. Piste-erot ylemmäs tosin ovat pieniä, sillä esimerkiksi nelossijan Vancouver Canucks on vain kolmen pinnan päässä.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Jarmo Kekäläinen jysäytti jälleen vaihtokaupan – NHL-tähti kaupattiin Columbukseen!
- ESPN: Toronto Maple Leafs kaappasi NHL-legendan – iso vaikutus Auston Matthewsiin?
- Lähde: Jarmo Kekäläinen valmistelee jo seuraavaa siirtojytkyä NHL:ssä – All Star -pelaajan sisältävä kauppa vireillä!
- Kova hankinta! Tappara naarasi jenkkivahvistuksen: ”Hyvin liikkuva kaveri”
- GM:ltä hurja paljastus: suomalaispakki pelasi pudotuspelit kroppa pahasti hajalla
- Florida nousi voittoon Stanley Cup -finaaleissa! Pelissä vieläkin yksi valtava ongelma
- Iso paljastus: NHL-seuran pöytälaatikossa todellinen megadiili valmiina
- Leijonien kultasankari löysi uuden seuran!
- Lähde: NHL:stä tuttu ruotsalaishyökkääjä siirtyy KHL:ään
- HIFK:n huippulupaus vaihtaa maisemaa
- Kova ratkaisu! NHL-tähti on jättänyt siirtopyynnön – ei suostu edes yksivuotiseen sopimukseen
- Lehti: Kokenut ruotsalaissentteri siirtyy ensi kaudeksi Liigaan
- HIFK:n huippulupaus vaihtaa maisemaa
- Leijonahyökkääjälle NHL-sopimus!
- MM-kultaleijona löysi uuden joukkueen!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus paljastui flopiksi – löysi nyt uuden seuran!
- Lähde: Jarmo Kekäläinen valmistelee jo seuraavaa siirtojytkyä NHL:ssä – All Star -pelaajan sisältävä kauppa vireillä!
- Kova hankinta! Tappara naarasi jenkkivahvistuksen: ”Hyvin liikkuva kaveri”
- Lähde: NHL-maalitykin kauppaaminen lähestyy – näihin seuroihin hän voisi siirtyä
- Iso paljastus: NHL-seuran pöytälaatikossa todellinen megadiili valmiina