Todella ikävä uutinen: Suomen mestari joutuu lopettamaan uransa – ”Loppuni tuli yllättäen ja varoittamatta”
Kuva: Juha Tamminen
Keväällä 2014 Kärpissä Suomen mestaruutta juhlineen hyökkääjä Joonas Komulaisen (viime kauden arkistokuvassa) ura on ohi vain 28-vuotiaana, hänen viimeiseksi joukkueeksi jäänyt Vaasan Sport tiedotti nettisivuillaan.
Loukkaantumisista ja huonosta onnesta kärsineen pelaajan viimeiseksi koitokseksi jäi noin vuosi sitten pelattu KooKoo-ottelu, jossa Komulainen sai vakavan niskavamman.
– Helmikuun alussa mitättömän näköisessä pelitilanteessa lensin laitaa päin pää edellä. Oma tunne jäällä ensimmäisenä oli, että pyörryttääkö. Ei pyörryttänyt, olin siitä onnellinen, hyökkääjä kirjoittaa Sportin tiedotteessa, jonka voit lukea kokonaan täältä.
– Sitten muita tarkasteluja, jalat toimivat ja käsi tavallaan, mutta siinä ei ollut tuntoa. Vaihtoon äkkiä ja katsomaan tilannetta. Olo ei ollut mitenkään hutera tai muuta, vaan ainoa oire oli, että kädessä ei ollut tuntoa eikä voimaa. Siitä sitten tutkimuksiin ja seuraava haaste.
– Niskanikama oli murtunut ja hermovaurio vasemman käden hermossa. Sen haasteen kanssa olen tässä paininut sen jälkeen. Aluksi ennuste näytti jonkinmoiselta. Siitä voi myös tulla ihan hyvä käsi. Tämä ajatus oli mielessäni alussa enkä ollut allapäin, koska ajattelin, että tästäkin paranee ja sitten taas hommat jatkuvat.
Tunteet, niin negatiiviset kuin positiivisetkin, ovat urheilumaailman yksiä kiehtovimpia puolia. Niitä Komulainenkin sai kokea pelaajaurallaan ja valitettavasti myös sen päättymisen myötä.
– Ammattilaisuutta kesti kymmenisen vuotta ja se sisälsi ainakin paljon pelejä, matkustamista, mahtavia kokemuksia, voittamista, häviämistä, iloa, surua ja yhteisöllisyyttä. Varmasti monia muitakin asioita, mitkä unohtuivat nyt mainita.
Komulainen oli vielä viime kaudella hyvässä iskussa hänen tehtailtuaan uransa parhaan syöttöpistemäärän ja uransa kolmanneksi parhaat pisteet Liigassa kausikohtaisesti. Uran viimeisen kauden saldo oli 2+17=19.
– Minun loppuni ammattijääkiekkoilijana tuli yllättäen ja varoittamatta, Komulainen harmittelee tiedotteessa.
– Nyt minun on aika antaa vähän aikaa itselleni ja saada arjesta kiinni, kun kivut jossain vaiheessa helpottavat. Asiat voisivat olla todella paljon huonomminkin. Minulla kuitenkin jalat ja pää toimivat, välillä liiankin vilkkaasti, 28-vuotias pelaaja veistelee.
Kuhmolaishyökkääjä pelasi Liigassa yhteensä yli 300 ottelua.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!