Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue latoi Sveitsi-välierässä pikkumustan sisään ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana peräti neljästi. Sveitsin päävalmentaja Christian Wohlwend (arkistokuvassa) oli silti TSN:n videohaastattelussa ainakin kasvojen olemuksen perusteella ylpeä omistaan.

Hän ei kaatanut jääkylmää vettä suojattiensa niskaan, vaikka ottelu oli neljän pikamaalin myötä paketissa heti alkuun.

– Kauhea alku. Ei tuollaisen jälkeen voi olla enää mitään mahdollisuuksia tehdä ”comebackia”, pelaajaurallaan maansa ylimmissä sarjoissa tahkonnut luotsi arveli.

Sveitsi ei luotsin mukaan yksinkertaisesti ollut tarpeeksi valmis. Suomi latoi kahdeksasta ensimmäisestä vedosta peräti neljä sisään. Wohlwend ei antanut rapaa myöskään maalivahtiensa Luca Hollensteinin ja Akira Schmidin suuntaan. Ensiksi mainittu vaihdettiin tolppien välistä pois neljännen rysän jälkeen.

– Luulen, että emme ehkä ole tottuneet tällaisiin paikkoihin, mutta ei se alku ollut seurausta hermoilusta, päävalmentaja näki.

Hänen olemus videolla oli tosiaan ylpeän oloinen ja irtosipa kasvoilta enemmän positiivisia kuin negatiivisia tunteita välittäviä ilmeitä.

Sveitsi kamppailee illalla Venäjää vastaan MM-pronssista. Maalla on palkintokaapissa yksi pronssi vuodelta 1998. Maan suoritus on jo nyt komea, kun taakse jäivät mm. Kanada, Ruotsi ja Tsekki.

Nuoret Leijonat ja USA kohtaavat puolestaan varhain loppiaisaamuna finaalissa.

LUE MYÖS:
Miten tämä on mahdollista? Suomen NHL-lupauskin kalpenee – lilliputtimaan sensaatio dominoi pistepörssiä!

Osasitko odottaa? Suomen valmennus valitsi nämä pelaajat nuorten MM-turnauksen parhaiksi

Järkyttävä ryöpytys parhaalla mahdollisella hetkellä – Nuoret Leijonat teki MM-jäillä kovaa historiaa

Nuorille Leijonille historiallinen voitto matkalla finaaliin! Sveitsi jäi täysin jyrän alle