Olympiamitalisti Jori Lehterälle vaaditaan vankeutta huumausainerikoksesta – mukana jopa yli 20 syytettyä
NHL:ssä reilusti yli 300 ottelua pelannut suomalaishyökkääjä Jori Lehterä on noussut otsikoihin valitettavan surullisten uutisten takia. NHL-tähteä epäillään huumerikoksesta ja sen oikeudenkäynti on aloitettu Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
Syyttäjät vaativat MM-hopeaa ja olympiapronssia voittaneelle pelaajalle viiden kuukauden vankeusrangaistusta, sillä hänen epäillään ostaneen kesällä kokaiinia kahdeksan grammaa. Tapauksen pääepäillyille vaaditaan peräti kymmenen vuoden tuomioita.
Mukana tapauksessa on kaikkiaan 23 epäiltyä, ja pääepäiltyjen kuuleminen alkoi tänään maanantaina Tampereella. Lehterän vuoro tulee myöhemmin, ja ainakin median edessä hän on kiistänyt epäilyt.
Tapaus vaikuttaa olevan jossain määrin ”epäselvä”.
– On joidenkin vastaajien osalta epäselvää, kuka on myyjä ja kuka ostaja, kuka välittäjä, oikeuden puheenjohtaja Petteri Kosonen valaisi asiasta Suomessa ensimmäisenä kirjoittaneen Iltalehden mukaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa maanantaina.
Lehterä on pelannut tällä kaudella Philadelphia Flyersin paidassa NHL:ää 24 ottelun verran heikoin tehoin 1+2=3.
Lähteet: Asiasta ensimmäisenä Suomessa uutisoinut Iltalehti ja Leijonat.com.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!