Seuraikoni huolissaan Jokereiden rosterista – oli nähtävillä jo ennen kauden alkua: ”Sellainen tuntuu missä tahansa joukkueessa”
Omat hokkarinsa jo naulaan ripustanut Jokerien pitkäaikainen luottomies ja johtohahmo Antti-Jussi Niemi seuraa edelleen tiiviisti narripaitojen edesottamuksia KHL:ssä.
Jokerit päätti viime viikolla neljän matsin vieraskiertueensa voittoisasti. Voittoa narrit kaipasivatkin, sillä kolme ensimmäistä vieraskiertueen peliä päättyivät tappioon.
– Aika tiukka kiertue takana, pitkiä matkoja ja vaikeita vastustajia. Loukkaantumisiakin tuli siihen ja sitä kautta tulokset eivät niin hyviä. TsSKA oli murskaava, mutta sitten Jokerit puristi pakkovoiton siihen loppuun Severstalista, A-J Niemi toteaa SuomiKiekko-sivustolle.
Jokerit jatkaa pienen tauon jälkeen pelejä viime viikolta tuttua vastustajaa vastaan, kun Severstal Tsherepovet saapuu puolestaan Helsinkiin vierailulle keskiviikkona.
– He erottivat valmentajansa, joten voi tulla vähän erinäköinen porukka vastaan. Heidän pelaamisensa olikin luokattoman sekavaa ja huonoa ennen taukoa. Jokerit on kyllä hoidelleet hyvin tämän tason vastustajat, Niemi toteaa.
Jokeri-ikoni on seurannut ilahtuneena narripaitojen pelejä tällä kaudella. Tosin ennen kauden alkua Niemen huomaama heikkous Jokerileirissä on ikävä kyllä tullut esiin.
– Jokerit on pelannut aika raikasta ja aktiivista kiekkoa. Loukkaantumisia tulee väkisin, kuten kaikki tietää. Katselin Jokerien rosteria jo ennen kauden alkua, että aika kapea se on, eikä kestä hirveästi loukkaantumisia.
– Alex Grant pelikiellossa ja Karl Stollery loukkaantuneena. Koko sarjan huippupakkeihin lukeutuva kaksikko kun on sivussa, niin totta kai sellainen tuntuu missä tahansa joukkueessa, Niemi toteaa.
Jokerit on hoitanut heikompitasoisia joukkueita nurin hyvällä prosentilla, mutta narripaitojen pitäisi alkaa pystymään voittamaan KHL:n jättiläisiäkin, jos keväällä halutaan pudotuspeleissä pitkälle.
– Jokerit on pelannut pääsääntöisesti hyvin. Isoja vastaan tosin niitä voittoja ei ole tullut. Kazanin toki voitti, se oli kova päänahka, mutta muuten kärkijoukkueita ei ole kyetty kaatamaan.
Jokerit – Severstal Tsherepovet keskiviikkona 14.11. klo 18.30. Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Viasatin kanavilla ja Viaplayssa. Studiossa ennakkopelit aloitetaan klo 18.00.
LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi