Pekka Rinne sai tuntea NHL:n superyllättäjän vireen karusti – hyökkääjä lähenteli jo Esa Tikkasen lukemia
Arizona Coyotesin Michael Grabnerin kauden alun liito on ollut kuin koko joukkueen iskukyky pienoiskoossa. Viime vuosina NHL:n heittopussiksi profiloitunut kojoottilauma on ollut nyt iloinen yllätys, ja samaa voi sanoa myös itävaltalaispelaajasta.
Coyotes on esimerkiksi paukuttanut jo kymmenen alivoimamaalia, ja näistä neljä on syntynyt Grabnerin lavasta. Kyseinen tahti on historiallisen kova joukkuetasolla.
Kovassa tikissä on myös itävaltalaishyökkääjä. Täksi kaudeksi kojootteihin siirtynyt villachilaislähtöinen pelaaja on vasta 17:s eri pelaaja koko sarjan historiassa, joka on tehnyt vähintään neljä alivoimarysää 18 ensimmäisessä mittelössään.
Edellinen alivoimahäkki syntyi viime yönä. Grabner yllätti Pekka Rinteen karulla osumalla, joka rehellisesti sanottuna meni täysin suomalaisen piikkiin.
Viime kaudella NY Rangersia ja New Jersey Devilsiä edustanut kiekkokiertolainen oli lähellä yltää jopa Esa Tikkasen numeroihin. Kunnioitettavat viisi Stanley Cupia voittanut suomalaislegenda ja Chuck Lefley ovat onnistuneet iskemään enemmän maaleja.
Kaksikko latoi kuusi alivoimarysää 18 ensimmäisessä pelissään kausina 1988-89 ja 1975-76.
Most shorthanded goals through first 18 games of a season, since 1933-34:
11 – PHI (1973-74)
11 – EDM (1988-89)
10 – STL (1975-76)
10 – @ArizonaCoyotes (2018-19)
#NHLStats
11 – PHI (1973-74)
11 – EDM (1988-89)
10 – STL (1975-76)
10 – @ArizonaCoyotes (2018-19)
#NHLStats
Only Esa Tikkanen (6 w/ EDM 1988-89) and Chuck Lefley (6 w/ STL in 1975-76) have scored more. #NHLStats #NSHvsARI
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK pelasi kovaa peliä kulisseissa – KalPan ykköstähti joutuu sivuun!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt

