KHL: SKA liian vahva Jokereille – vierasvoitolle maistuva kerroin tarjolla
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Jokerit- SKA Pietari
Lauantaina 6.10 klo 16.00
KHL
Jokerit kohtaa SKA:n toista kertaa kuluvalla kaudella. Ensimmäinen keskinäinen ottelu päättyi SKA:n voittoon jatkoajalla.
SKA sytyttää Jokerit varmasti
Jokerit pääsee SKA:n kimppuun hyvässä vireessä. Joukkueella on takana kaksi voittoa ja se on vain pisteen perässä illan vastustajaa sarjataulukossa. Lauantaipeli, SKA vastassa ja täysi tupa, tästä ei viihde enää paljoa parane! Jokerit aloittaa kolmen ottelun kotiotteluiden putken lauantaina. Joukkue on todistanut kuuluvansa KHL-perheen eliittiin ja pääsee paineettomassa tilassa haastamaan ehdottoman kärkijoukkue SKA:n. Jesse Joensuu mätti edellisessä ottelussa hattutempun ja lähtee itseluottamusta uhkuen SKA:n kaatoon. SKA aloitti kauden takellellen, mutta on noussut omalle tasolleen. Viimeiset kuusi ottelua ovat tuottaneet viisi voittoa ja joukkue on noussut oman divisioonansa kärkipaikalle. SKA:n peleissä tehdään normaalia enemmän maaleja, yleensä juuri nimenomaan vastustajan päätyyn. Nikolai Prokhorkin on mättänyt joukkueelle jo seitsemän maalia eikä loppua näy tehoilulle. Nikita Gusev on tehnyt viisi maalia, joten tehopelaajia löytyy varmasti myös Jokereita vastaan. Maaliero joukkueella on 28 osumaa plussan puolella. Jokerit ja SKA ovat verivihollisia toisilleen KHL:ssä. Viimeisestä kuudesta keskinäisestä ottelusta SKA on vienyt nimiinsä peräti viisi. Vaikka Jokerit pääsee pelaamaan kotonaan, lähtee SKA otteluun suosikkina. SKA pystyy pyörittämään peliä kliinisesti ja tehokkaasti, Helsingissä nähtäneen vierasvoitto lauantaina. Tuplaa voittosi näin: 1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ. 2. Avaa ilmainen pelitili 3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin 4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: SKA voittaa – kerroin 3.24 (normaalisti 2.12) Jos SKA voittaa, voitat 20€ vedolla 64,80€ voiton.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carolina Hurricanes: kaksi kärkimiestä pitkään sivussa
- Pelicansista lähteneen ulkomaalaisvahvistuksen uusi osoite selvillä
- Yli tuhannen NHL-ottelun konkari palasi eläkkeeltä tositoimiin – joutuu heti pitkälle sairauslomalle
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Roope Taponen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- JYPin NHL-varaus: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa: iso sopimusuutinen!
- Maisema vaihtuu – Pelicans-hyökkääjälle näytettiin ovea
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!
- Jonas Enlund: yllätysosoite!