MTV Sport: Jääkiekkoliitolla peräti kuusi vaihtoehtoa – nämä areenat ovat ehdolla MM-kotikisojen näyttämöksi
Kuva: Ilari Isotalo
Suomen Jääkiekkoliitolla on kuusi eri vaihtoehtoa vuoden 2022 kotikisojen järjestämispaikaksi, uutisoi MTV Sport.
Todennäköisimpinä kisapaikkakuntina on pidetty Helsinkiä ja Tamperetta, mutta asia ei ole kuitenkaan lukkoon lyöty. Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen kertoo, että Suomessa on kuusi areenaa, jossa arvokisat voidaan pelata. Lopulta pelipaikoiksi valitaan kaksi parasta.
– Ne ovat aakkosjärjestyksessä Espoo, Helsinki (Garden ja Hartwall Arena), Jyväskylä, Tampere ja Turku, Nurminen kertoo MTV Sportille.
Kyseisiin kaupunkeihin on tarkoitus rakentua uusia areenoita ennen MM-kilpailujen alkua. Tästä syystä Jääkiekkoliitossa ei kiirehditä päätösten kanssa, vaan areenoiden rakentumista seurataan tarkasti.
– Teemme päätökset kisapaikkakunnista tämän hetken tiedon mukaan kesällä 2019, Nurminen kertoo.
Viimeksi Suomessa on järjestetty MM-kilpailut vuonna 2012 ja 2013. Tuolloin kisapaikkakuntina toimivat Helsinki ja Tukholma.
Lähde: MTV Sport
LUE MYÖS:
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”