Odotettua myöhemmin NHL:ään varattu puolustajalupaus sisuuntui: ”Aion osoittaa heidän olleen väärässä suhteeni”
New York Islanders varasi kesäkuun draftissa 18-vuotiaan kanadalaisen puolustajalupauksen Noah Dobsonin.
Ensimmäisellä kierroksella ”vasta” numerolla 12 napatun Dobsonin oletettiin tulevan valituksi jo ensimmäisten kymmenen joukossa, mutta kaikkien yllätykseksi hän oli vielä tarjolla, kun saarelaisten vuoro koitti.
Islandersilla oli ensimmäisellä kierroksella sekä 11. että 12.vuoro ja he varasivat ensin jenkkihyökkääjä Oliver Wahlstromin ja seuraavaksi Dobsonin.
Kanadalaislupaus on varauksesta innoissaan, mutta myöntää odotettua myöhäisemmän valintansa vaikuttavan jatkossa tekemiseensä.
– Varmasti siitä tulee lisämotivaatiota. Toki tällä tasolla ei paljon motivaatiota tarvitse, kun unelmani on pelata NHL:ssä – mutta ne joukkueet jotka ohittivat minut – aion osoittaa heidän olleen väärässä suhteeni, Dobson täräyttää NHL:n virallisella verkkosivulla julkaistussa haastattelussa.
Kanadalainen ei ole asettanut itselleen vielä aikarajaa milloin aikoo taalaliigaan murtautua, vaan aikoo kehittää peliään edelleen maltillisesti. Esikuvakin on jo olemassa.
St.Louis Bluesin kapteenin Alex Pietrangelon pelityyli miellyttää nuorta miestä.
– Mielestäni pelaamme samalla tavalla. Olemme molemmat kahden suunnan kiekkoa liikuttavia puolustajia. Hän on luotettava omassa päässä, mutta luo myös hyökkäyksiä. Sellaista peliä minäkin haluan pelata, Dobson toteaa.
LUE MYÖS:
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin