Joukkopako NHL-seurasta! – Entinen suurseura menettää pelaajia liukuhihnalta
Katoavaista on mainen kunnia. Etenkin NHL:ssä, jossa menestys tuntuu olevan ikuista aaltoliikettä.
Tämän on saanut huomata esimerkiksi takavuosien mahtiseura New Jersey Devils. Joukkue voitti Stanley Cupin vuosina 1995, 2000 ja 2003 sekä hävisi finaalit kesällä 2001. Eli yhdeksän kauden aikana joukkue oli NHL:n finaaleissa neljästi.
Vielä 2012 Devils pelasi Stanley Cup -finaaleissa, mutta viitenä seuraavana keväänä joukkue ei selviytynyt edes pudotuspeleihin. Päättyneellä kaudella surkea putki tuli päätökseen, mutta lähtö tuli pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Tampa Bay Lightningin käsittelyssä.
Kovin hääviltä ei näytä lähitulevaisuuskaan. Joukkueen ensi kauden kokoonpano näyttää siltä, että pudotuspelipaikka on jälleen kovan työn takana.
Välittömästi heinäkuun vapaiden markkinoiden auettua joukkueesta häipyivät hyökkääjät Michael Grabner, Jimmy Hayes, Brian Gibbons ja puolustaja John Moore. Viimeisimpänä lähti hyökkääjä Patrick Maroon (kuvassa), joka tuli kesken viime kauden Edmontonista ja ehti pelata petopaidassa vain 17 ottelua tehoilla 3+10=13.
Nyt seuran GM Ray Shero on joutunut myöntämään, että hän epäonnistui myös hyökkääjä James van Riemsdykin houkuttelemisessa seuraan, kanadalainen TSN-kanava kertoo.
Shero halusi viime kaudella Torontossa 36 maalia takoneen hyökkääjän joukkueeseen, mutta tämä valitsi entisen seuransa Philadelphia Flyersin. Van Riemsdyk sai Flyersilta viisivuotisen, arvoltaan 35 miljoonan dollarin sopimuksen.
Entäs ne tulijat? Shero on hankkinut heinäkuun aikana hyökkääjä Kurtis Gabrielin sekä puolustajat Eric Gryban ja John Ramagen.
25-vuotias Gabriel on pelannut kausilla 2015–17 yhteensä 16 NHL-ottelua Minnesota Wildin paidassa tehoilla 0+1. Viime kauden Gabriel vietti AHL:n Iowa Wildissa, missä sai 42 ottelussa aikaan tehot 3+5=8.
Gryba, 30, on pelannut kaudesta 2012–13 alkaen 279 NHL:n runkosarjan ottelua tehoilla 7+36=43 ja kerännyt 358 jäähyminuuttia.
Ramage, 27, on pelannut yhden NHL-ottelun kausilla 2014–15 ja 2015–16. Kahdessa ottelussa puolustaja ehti kerätä tehotilastoonsa lukeman -3.
Gryban palkka ensi kaudesta on 700 000 dollaria, Gabriel ja Ramage tienaavat 650 000 dollaria.
Jokainen voi yrittää itse päätellä, onko Devils – jonka ykköspakki on tämän hetken kokoonpanon perusteella Sami Vatanen – ensi kaudella vakavasti otettava NHL-joukkue.
Hyvä asia Sheron kannalta on se, että hänellä on yhä käytettävissään 23 miljoonaa dollaria ennen kuin palkkakatto tulee vastaan. ”Palkkalattian” saavuttamiseenkin on vielä matkaa 2,4 miljoonaa dollaria.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nuorten Leijonien hyökkääjälle huipputärkeitä onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Suomen NHL-kohulupaus löysi viimein uuden seuran
- Näin Lauri Mikkola arvioi Nuorten Leijonien kehityskohteita: ”Välillä meni vähän pelailuksi”
- Nuorille Leijonille vakuuttava voitto MM-avauksessa!
- EHT-turnauksessa loukkaantunut suomalaispuolustaja: pitkä poissaolo
- Kahdeksan maalia! Ilves hirmuiskussa
- MM-kisat käyntiin – tässä Nuorten Leijonien kentälliset avausotteluun!
- IL: Jokereille kova kaappaus SM-liigasta
- Tappara muisti Pate Mustajärveä ja otti murskavoiton
- MM-turnaus alkaa! Näin maat pelasivat ennen U20-kisoja
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!