IS: Patrik Laine on jopa itse hämmästynyt urastaan: ”Onhan tämä aika uskomatonta”
Patrik Laine on pelannut kaksi upeaa kautta Winnipeg Jetsin paidassa NHL:ssä. Tulokaskaudellaan Laine paukutti 36 maalia, ja viime kaudella tamperelainen taisteli pitkään jopa runkosarjan maalipörssin voitosta ja takoi lopulta 44 osumaa.
Tänäkin kesänä Laine harjoittelee monen muun NHL-pelaajan tavoin Hannu Rautalan asiantuntevassa opastuksessa Turussa. Eilen oli kuitenkin vähän rennomman tapahtuman aika, kun suomalaiset jääkiekkotähdet kerääntyivät mittelemään tennistaitojaan hyväntekeväisyysturnauksen merkeissä.
Pelien lomassa Laine ehti miettiä urakehitystään Ilta-Sanomien haastattelussa. Siitä ei ole kuin kolmisen vuotta, kun Laine pelasi lainalla Mestiksessä Lempäälän Kiekon riveissä.
– Nyt, kun pysähtyy miettimään, niin onhan tämä aika uskomatonta. Kotona Tampereella on vieläkin Aleksandr Ovetshkinin julisteet seinällä, ja juuri taistelin hänen kanssaan maalipörssin voitosta. Vähän se kieltämättä panee miettimään, Laine hämmästeli Ilta-Sanomissa.
Laineen kolmevuotinen tulokassopimus kattaa vielä ensi kauden. Jatkosopimuksen allekirjoittaminen voi olla edessä jo piankin. Sen arvoksi on arvioitu jopa kymmenen miljoonaa dollaria kaudesta.
– Uskon, että näillä näytöillä minut halutaan pitää Winnipegissä. Ovathan ne isoja rahoja, mutta en ajattele niitä sillä tavalla. Pelaisin tätä lajia, vaikken saisi penniäkään, Laine sanoi.
– Tämä on kuitenkin sellainen tilanne, josta olen aina haaveillut. Saan tehdä sitä, mitä rakastan ja joku vielä maksaakin siitä, hyökkääjätähti fiilisteli IS:ssa.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”