Suomalainen pakkilupaus tyrmättiin täysin – listattiin yhdeksi typerimmistä varauksista

© Kuva: Getty Images

Calgary Flames varasi viime kesänä Tri-City Americansin suomalaispuolustaja Juuso Välimäen. Urheilujulkaisu The Sportster tyrmää varauksen suorilta käsin.

Kyse ei ole siitä, että suomalaispakki olisi huono. Ongelma on, että Flamesilla on jo runsaasti laadukkaita puolustajia. T.J. BrodieMark Giordano sekä Travis Hamonic nappaavat ison liudan peliminuutteja ja ovat rutinoituneita sekä tasokkaita puolustajia.

Sivusto antaakin raippaa Flamesin seurajohdolle siitä, että he eivät varanneet hyökkääjää Välimäen sijaan.

– Flames kuului viime kaudella NHL:n huonoimpiin joukkueisiin hyökkäyspäässä. Joukkue olisi kaivannut apuja hyökkäykseensä. Esimerkiksi Robert ThomasFilip Chytl tai Eeli Tolvanen olisivat auttaneet välittömästi joukkuetta, jenkkimedia ihmettelee.

Sivusto painottaa, että Välimäki on lupaava pelaaja ja on kehityksensä kannalta aikataulussa. Kysymys onkin, että saako hän näytönpaikkaa kovatasoisessa Flames-puolustuksessa.

Välimäki iski Tri-City Americansin siniviivalta tehot 14+31=45 ja pelasi 43 ottelua.

Juttua muokattu 24.6.2018 klo 11, poistettu Dougie Hamilton Flames-puolustajien listalta.