Marko Anttila lohkovoitosta: ”Olen sen verran tyhmä, etten tiedä mitä se tarkoittaa”
HERNING. Leijonat kaatoi tiistaina Yhdysvallat 6-2-lukemin ja varmisti lohkovoittonsa. Samalla varmistui myös se, että Suomi saa jäädä pelaamaan puolivälieränsä Herningiin. Leijonat kohtaa puolivälierässä Sveitsin.
Leijonien kulttipelaajaa, Marko Anttilaa lohkovoitto ei erikoisemmin lämmittänyt.
– Sinänsä sillä ei ole mitään merkitystä, mutta mä olen sen verran tyhmä, etten mä edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Ilmeisesti me jäädään nyt tänne. Vastustajasta en tiedä mitään. Mutta seuraava peli on taas kerrasta poikki ja nyt alkaa se niin sanottu herkku, Anttila sanoi.
Hyökkääjälle selvitettiin tämän jälkeen, että vastaan luistelee Sveitsi.
– Kaikki ovat kovia joukkueita. Me hävisimme kuitenkin Tanskalle ja Saksalle. Meidän pitää saada tällainen henki päälle kuin tänään oli ja kaikki irti koneesta. Silloin meillä on mahdollisuus pärjätä, Anttila kommentoi.
Anttila teki tiistaina USA-pelissä maalin ja pääsi pelaamaan jopa ylivoimaa. Nuo asiat eivät olennaisesti kuulu Anttilan rooliin, mutta Anttila hoiti myös sen tutumman roolinsa hyvin. USA:n NHL-tähdet kuumenivat hänelle.
– Se on tietenkin sitä minun pelaamista. Ehkä he vähän siinä hermostuivat ja yrittävät meitä provosoida siinä, että saisivat jotain otetta siinä kolmannessa erässä. Hyvin meillä on koko turnauksen ajan pysynyt pää kylmänä ja olemme keskittyneet oikeisiin asioihin, Anttila sanoi.
Anttilalla on selkeä mielipide siitä, miksi hän on niin ärsyttävä vastustajan tähtien mielestä.
– Kai tämmöinen kaksimetrinen nimetön äijä ärsyttää. Kyllä mä varmaan itsekin kuumenisin, jos joutuisin vastaan pelaamaan, Anttila naurahti.
Ville Hirvonen
@hirvonenville
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä