Kanadan kritisoitu maalivahti lipsautti MM-kisoissa – ”En nähnyt sitä kunnolla”
HERNING. Kanada joutui maanantaina koville MM-kisoissa, kun Latvia piinasi tähtisikermää. Lopulta Kanada voitti jatkoajalla Connor McDavidin osumalla.
Kanadan maalivahti Darcy Kuemper oli varma suorittaja suurimman osan pelistä, mutta Latvian 1-1-tasoitusmaali lipsahti helpon näköisesti. Tilanne jäi harmittamaan Arizonan maalivahtia.
– Näin sen vasta liian myöhään. Kaveri oli ehtinyt jo siinä vaiheessa lähettää laukauksen. En nähnyt sitä kunnolla. Sain pienen osuman kiekkoon, mutta se meni silti maaliin, Kuemper harmitteli ottelun jälkeen.
Kuemperin MM-kisat eivät ole menneet nappiin. Arizonan maalivahti on pelannut neljä ottelua hyvin vaatimattomalla torjuntaprosentilla 85,2. Maanantaina Antti Raannan kakkosveskarin taso riitti kahteen pisteeseen. Kuemper myönsi, että Latvia pelasi hyvän pelin.
– He pelasivat todella hyvän pelin. He pääsivät hyvin irtokiekkoihin ja puolustivat todella kurinalaisesti. Me pelasimme myös itse kurinalaisesti, sillä otimme vain kaksi jäähyä. Onneksi Connor (McDavid) onnistui tekemään jatkoajalla maalin ja saimme voiton, Kuemper totesi.
Kanada päättää alkulohkopelit tiistaina kohtaamalla Herningin päiväottelussa Saksan.
Ville Hirvonen
@hirvonenville
LUE MYÖS:
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”