IIHF varmisti: Olympiaturnauksessa nähdään taas yksi heittopussi – kuinka käy esimerkiksi Kanadan käsittelyssä?
Kuva: Juha Tamminen
Kansainvälisen Jääkiekkoliiton vuosittaisessa kokouksessa päätettiin muun muassa seuraavien olympialaisten osallistujamaista.
Vuoden 2022 talviolympialaisia isännöivä Kiina sai hyviä uutisia, kun sen osallistuminen niin miesten, kuin myös naisten jääkiekkoturnaukseen varmistui.
Kisaisäntien ei tarvitse pelata karsintasarjoja päästäkseen turnaukseen. Se on helpottava etu varsinkin Kiinan miesten maajoukkueelle, jonka sijoitus tämän hetken maailmanrankingissa on peräti 33. Maan lajihistoria ei ole mairitteleva, sillä Kiinan miehet eivät ole ikinä kiekkoilleet olympialaisissa.
Olympiaturnaus saa siis jälleen ennakolta heikon osallistujamaan. Tämän vuoden heittopussi Etelä-Korea taisteli kotikisoissaan urheasti, mutta jäi voitoitta. Kiinan tulee tehdä seuraavan neljän vuoden aikana isoja muutoksia, jotta se välttäisi edellisen isännän kohtalon.
Kiinan urakkaa ei tule helpottamaan NHL:n todennäköinen osallistuminen. Sarja päättää olympiahalukkuudestaan aikaisintaan kahden vuoden päästä, mutta olisi outo ratkaisu jättää viemättä NHL-glamouria Kiinaan, missä jääkiekko on ollut kovassa nosteessa.
Isoja asioita on jo ehtinyt tapahtua Aasian suunnalla. Esimerkiksi KHL on ehtinyt jo leviämään Kiinaan, kun kaksi vuotta sitten sinne perustettiin Kunlun Red Star -joukkue. Myös suomalaiset ovat vaikuttamassa lajin nosteeseen, kun Jyrki Aho toimii miesten maajoukkueen käskyttäjänä.
Neljässä vuodessa ehtii tapahtua yhtä sun toista, mutta tällä hetkellä Kiinan miesten maajoukkueelle odotetaan todella synkkää olympiaturnausta. Se saanee tuntuvat maistiaiset lajin huipulta, kun se voi kohdata muun muassa NHL-täyteiset Kanadan ja Venäjän.
Kiinan naisten maajoukkue ei ole yhtä heikossa asemassa. Sillä on takanaan useita MM-kisoja sekä muutamia olympialaisia. Maailmanrankingissa joukkue on sijalla 16.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättipaukku: NHL-legenda sai monoa!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Selostajan sanat yllätti kaikki – synnytys NHL-ottelussa
- IS: Liiga-paikkaa hamuava Imatran Ketterä on palkannut uuden päävalmentajan
- KHL-pelaajan käytös kiehuttaa – omat joukkuekaveritkin valittavat tuomareille
- IL: Lukon kallis hyökkääjä lähdössä toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta?
- Kurjuuden aikakausi on ohi! Jarmo Kekäläisen Buffalo jättiyllätykseen NHL:ssä
- Jokereiden mestarijoukkueen tähtihyökkääjä huimaan ennätykseen!
- Liigassa erikoinen ongelma – tässä selitys: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Aleksander Barkov: se oli siinä
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- Kärpissä ovi käy – neljä pelaajaa ulos!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Liiga-seuralle järkälemäinen vahvistus – ”Tässä teidän kärkihankinta”
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- IS: Jukka Jalosen poika sai töitä Liigasta!