STT: Erkka Westerlund oikoo potku-uutista ja katkoo siipiä huhuilta – ”En ole niissä laskuissa mukana”
KHL-seura Salavat Julajev Ufa tiedotti eilen, että Erkka Westerlund ei jatka joukkueen päävalmentajana. Samalla seurasta lähti koko viisihenkinen suomalainen valmennustiimi.
Moni media, myös SuomiKiekko.com, uutisoi virheellisesti Westerlundin saaneen Ufasta ”potkut” tai ”lähtöpassit”. Westerlund kertoi eilen illalla Suomen Tietotoimiston uutisessa, jonka mm. Keskisuomalainen julkaisi verkkosivuillaan, että kyse ei suinkaan ollut potkuista.
1+1-mallisessa sopimuksessa oli sekä seuran että valmentajan optio. Westerlundin mukaan suomalaisryhmä oli henkisesti valmistautunut jatkamaan Ufassa. Lopulta pienet taloudelliset näkemyserot johtivat siihen, että yhteisymmärrykseen ei päästy.
Westerlund koki, että seura ei ollut tarpeeksi halukas sitoutumaan suomalaisviisikkoon.
– Taloudellisista ehdoista ei päästy sopimukseen. Ensimmäisen vuoden sopimusmalli olisi kelvannut isännille. Ei se isosta ollut kiinni, mutta halusimme testata seuran sitoutumisen meihin. Tämä olisi ollut tärkeä tieto meille. Hyvä että se selvisi nyt, Westerlund kertoi STT:lle.
– Oma valinta tämä sopimuksen päättäminen oli. Seura teki jo aikaisemmin päätöksen jatkaa meidän kanssa, Westerlund vielä jatkoi.
50 vuotta täyteen valmentajana,
vai jotain ihan muuta?
Spekulaatiot valmentajavelhon jatkosuunnitelmista käyvät tietysti nyt kuumina. Westerlundin on tulkittu sopivan kuin nenä päähän esimerkiksi JYPiin, joka antoi puolivälieräpettymyksen jälkeen potkut Marko Virtaselle.
Keskisuomalainen spekuloi jo tiistaina paperilehdessään Virtasen seuraajaa monella mahdollisella nimellä, joista Westerlund oli yksi. Jo tuolloin, siis ennen Ufa-pestin päättymistä, Westerlund totesi lehdelle, että JYP ei ole vaihtoehto. Saman hän toisti STT:n haastattelussa.
– JYP tai Jukurit? Ei kumpikaan! Suomesta on soitettu, mutta sanoin etten ole niissä laskuissa mukana, Westerlund painotti.
Westerlund, 61, aloitti valmentamisen jo 11-vuotiaana ja tietysti aivan erilaisissa piireissä, joihin on sittemmin päässyt – Rauman Pallo-Iirojen jalkapallojuniorien valmentajana!
– Ensi vuonna tulisi 50 vuotta valmennusta täyteen, joten hallit ovat tulleet tutuiksi. Ei tässä ole syytä rynniä valmennustehtäviin. Pitää olla aika erilaiset haasteet, mutta niitä kyllä löytyy. Täytyy vain valita, Westerlund sanoi.
– Eri lajeista on oltu yhteydessä, ja hyvinvointibisneskin on mahdollista. Valmennuskaan ei ole poissa laskuista, Westerlund puntaroi.
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!