No huhhuh! Rikkooko Liigan sensaatio suomalaisen maailmanmestarin kovan ennätyksen Kärpissä?

Liiga muistuttaa nettisivuillaan, että tällä kaudella runkosarjan maalipörssiä hallinnut ranskalaislaituri Charles Bertrand rikkoi tiistain kierroksella ensimmäisenä pelaajana kuluvalla kaudella 30 häkin haamurajan. Täten Kärppien yhden kauden maaliennätys on kovaa tulosta tehneen Bertrandin saavutettavissa.
Ranskalainen lähestyy 30 maalillaan Kärppien yhden kauden maaliennätystä. Ennätys on Janne Pesosen nimissä kaudelta 2007-08, jolloin maailmanmestari kihautti 34 osumaa.
Myöskään 30 maalin haamurajan rikkoutuminen ei ole Liigassa ihan jokavuotista herkkua, sillä 2000-luvulla kyseinen raja on rikottu ennen Bertrandia vain 12 kertaa. Kovimman maalilukeman iski nykyisin HPK:ta edustanut Janne Lahti, joka teki Jokerien paidassa 37 maalia kaudella 2010-11.
Kovan haamurajan rikkonut ja hurjaa ennätystä lähenevä taituri saikin Liigan sivuilla ansaitusti hurjaa suitsutusta oululaisleiristä. Tahti on ollut hurja, sillä maaleja on syntynyt keskiarvollisesti yli joka toisessa pelissä.
– Scouttausosastolle Harri Ahon johdolla tästä menee tietenkin tunnustusta. Bertrandin perässä oli viime kaudella varmasti myös muita seuroja. Valmennus sai varmasti mitä halusivat: nopeutta ja luotettavuutta. Tiedettiin kyllä Charlesin potentiaali, mutta onhan kaikki mennyt todella yläkanttiin, Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen kehui hurjassa liekissä olevaa tähteä.
– Ykkösketju kantoi meitä varsinkin alkusyksystä. Ketju on tainnut olla koossa ensimmäisestä harjoituspelistä alkaen ja kausi on menty samassa koostumuksessa – onnistuneesti, Virkkunen jatkoi viitaten pitkään yhdessä pelanneeseen Julius Junttila – Mikael Ruohomaa – Bertrand -trioon.
Ranskalaisen uskomattomasta liidosta kertoo myös se fakta, että tätä edeltävien kahden kauden yhteismaalimäärä runkosarjassa oli 31.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Asiantuntijat listasivat NHL:n 20 parasta sentteriä – mukana kolme suomalaista
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Ilvekseltä karu tiedote
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!