IS: Suomi-sarjan pelissä tapahtuneella hirvittävällä pommilla karu seuraus – maalivahti yhä sivussa
Iso-Britannian Readingissa syntynyt suomalaisvahti Niklas Lehti jäi puolisentoista viikkoa sitten rajun töötin alle Suomi-sarjan jääkiekko-ottelussa. Porilaisen Karhu HT:n torjuja jäi naanantalilaisen VG-62:n Stenka Karlssonin jyräämäksi jatkoajalla sillä seurauksella, että hänet otettiin välittömästi vaihtoon useamman pelaajan auttaessa kassarin sivuun kentältä.
Suomi-sarjassa pikkumustia 90 prosentin varmuudella pysäytellyt torjuja kertoi nyt tunnelmistaan Ilta-Sanomille haastattelussa, jonka voit kokonaan lukea täältä.
– Pää on yhä kipeä. Kokonaisuudessaan vointi on paranemaan päin, mutta en missään nimessä ole vielä täydessä kunnossa, Lehti kertoi sivustolle.
Vaikka pää on kipeä, ei mistään vakavammasta pitäisi olla kyse.
– En ole nyt keskustellut lääkärin kanssa, mutta ilmeisesti mitään vakavampaa aivovammaa ei pitäisi olla.
VG-62:n Karlsson sai taklauksesta ottelurangaistuksen, syynä pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus. Lisäksi pakille mätkäistiin peräti 15 ottelun mittainen pelikielto.
Sekä Lehden Karhu HT että Karlssonin VG-62 pelaavat Suomi-sarjan alempaa loppusarjaa.
Näillä näkymin kummatkin joukkueet joutuvat taistelemaan keväällä sarjapaikoista, sillä KHT on alemmassa loppusarjassa kolmanneksi viimeisenä ja VG-62 toiseksi viimeisenä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!