Lukko-luotsi ei peitellyt närkästystään ”kaikennäköisiä neuvojia” kohtaan – ”Ei kannata liputtaa meitä ulos”
RAUMA. Rauman Lukko sai tänään katkaistua kammottavan putkensa Liigassa. Lukko oli saanut edellisistä kahdeksasta ottelusta kasaan kaksi pistettä jatkoaikavoitolla Vaasan Sportista. Maaleja Lukko oli tehnyt noissa kahdeksassa ottelussa vaatimattomat yksitoista.
Tänäänkään Lukolta ei onnistunut kotipelissä HIFK:ta vastaan maalinteossa kuin ruotsalaispuolustaja Johan Motin, mutta kun maalivahti Kaapo Kähkönen venyi 32 torjuntaan ja kauden kolmanteen nollapeliinsä, pisteet pysyivät Äijänsuolla. Ottelun kulusta kertoo paljon se, että HIFK:n maalilla Atte Engren pääsi 11 torjunnalla.
Ganalikaupungissa eletään ja hengitetään talviaikaan jääkiekkoa, ja neuvojia ja katsomovalmentajia riittää toriparlamentissa ja kuppiloissa. Lukon päävalmentaja Pekka Virtakin on saanut neuvoista osansa ja antoi voiton hetkellä vähän piikkiä takaisin.
– Kaikennäköisiä neuvoja on tullut, miten pitäisi rentouttaa ilmapiiriä ja valmentaa ja muuttaa pelisysteemiä. Mutta fakta on sekin, että emme me ihan Suomen kovimmalla rosterilla pääse tällä hetkellä pelaamaan, Virta kommentoi.
– Tässä kohtaa isoin arvo on se, että joukkue taistelee ja pistää parastaan.
Lukko oli etenkin ottelun avauserässä sekaisin ja jaloissa, mutta pystyi kohentamaan esitystään ottelun edetessä.
Virta haki osaselitystä vaisulle alulle kuuden päivän mittaiseksi venähtäneestä ottelutauosta.
– Meillä oli hyviä harjoituksia alla, mutta emme saaneet peliä hallintaan, ja pelaaminen meni mietteliääksi. Toiseen erään tulimme paljon paremmin ja viimeiseen sitten tiivistimme kolmeen ketjuun. Siinä mielessä oli hyvä, että oli pitkä vapaa alla, niin pystyimme kaventamaan kolmeen ketjuun, Virta kommentoi.
Virta kokee joutuvansa antamaan vastuuta pelaajille, joiden paikka ei välttämättä olisi vielä liigakaukaloissa.
– Se ei ole pelaajien vika, mutta tuossa oli monta pelaajaa, joiden pitäisi pääosin pelata Mestiksessä.
Kärkihyökkääjistä Lukolta olivat sivussa mm. Ville Vahalahti, Arttu Ilomäki ja Lauri Tukonen.
– Meillä on ketjun verran hyviä pelaajia katsomossa, ja se on meille iso mahdollisuus, Virta sanoi.
– Ei kannata liputtaa meitä ulos mistään. Takaan, että pelimme vielä paranee, hän lupasi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!