Nythän menee mielenkiintoiseksi! – Joutuuko Tuukka Rask pelkäämään asemansa puolesta?
Boston Bruinsin maalilla suomalaistorjuja Tuukka Rask on ollut selvä ykkösnimi jo vuosien ajan.
Rask on kantanut isoa vastuuta ja muut ovat antaneet hänelle välillä lepoaikaa.
Tällä kaudella Bruinsin maalivahtiosastolla on nähty mielenkiintoinen ilmiö.
Tähän mennessä Rask, 30, on pelannut 12 ottelua, joista hän on voittanut vain kolme.
Raskin torjuntaprosentti on tällä hetkellä vain 89,7. Hänen selkänsä taakse on ladottu keskiarvoisesti lähes kolme maalia per peli (2,87).
Bruinsin toisella veskarilla Anton Hudobinilla tilanne on ollut aivan toinen.
Hudobin on aloittanut maalilla seitsemässä ottelussa, joista hän on ottanut peräti viisi voittoa. 31-vuotiaalla venäläistorjujalla päästettyjen maalien keskiarvo on vain 2,17, torjuntaprosentin ollessa komea: 93,5.
Kalifornian vieraspelireissulla Hudobinille annettiin kova luottamuslause, sillä hän sai lopulta enemmän peliaikaa kuin Rask.
Suomalaistorjuja oli ensin maalissa Anaheim Ducksia vastaan, mutta Hudobin toimi sekä Los Angeles Kingsiä että San Jose Sharksia vastaan veräjänvartijana.
Rask tuskin kovin helpolla menettää ykköstorjujan asemaa, mutta huippuvireinen Hudobin antaa hänelle todellisen uhan selän takaa.
Viime yönä Bruins kaatoi San Jose Sharksin lukemin 3-1. Alkukauden 19 ottelusta Bruins on kerännyt kasaan 20 pistettä. Tällä hetkellä se on itäisessä konferenssissa pudotuspeliviivan alapuolella.
LUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin