Eihän tätä Tampaa pysäytä mikään! – Tällä kertaa voittoon riitti uskomaton tehohetki
Tampa Bay Lightning se vaan jyrää ja jyrää.
Vasta aamukahdeksan jälkeen Suomen aikaa päättyneessä vierasottelussa Los Angeles Kingsiä vastaan Tampalle käytännössä riitti voittoon ensimmäisen erän käsittämätön tehohetki. Lightning pöllytti verkkoja Kings-vahti Jonathan Quickin takana peräti neljästi 2 minuutin ja 2 sekunnin aikana.
Ryöpytyksen aloitti reilun yhdeksän minuutin pelin jälkeen – kuinkas muutenkaan – Nikita Kutsherov Steven Stamkosin syötöstä. Tällä kertaa ei kuitenkaan nähty Tampan ykkösketjun jo perinteistä klap-klap-kuviota. Välittömästi maalivahti Peter Budaj’n torjunnan jälkeen Stamkos lähetti oivaltavalla syötöllä omalta puolustusalueelta Kutsherovin salamana läpiajoon.
Pian tämän jälkeen myös Alex Killorn, Victor Hedman ja Stamkos osuivat.
Kingsin kahden kavennusmaalin jälkeen myös Tampan tulikuuman ykkösketjun kolmas lenkki, Vladislav Namestnikov teki illan osumansa. Liigan kuumimman vitjan jäsenistä Kutsherov keräsi tällä kertaa tehot 1+2, Stamkos 1+1 ja Namestnikov 1+0.
Tampa on voittanut kauden 17 ottelustaan 13 ja kerännyt 28 pistettä. Ne oikeuttavat NHL:n kärkipaikkaan pisteen erolla ennen St. Louis Bluesia. Stamkos (8+22=30) ja Kutsherov (16+13=29) jatkavat pistepörssin kärkipaikoilla.
Katso Tampan hurja tehohetki tästä linkistä
LUE MYÖS:
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”