Jaromir Jagrilla vaikea Flames-debyytti: ”Ei tuntunut hyvältä – naamani on aivan punainen”
Tshekkiläinen jääkiekkolegenda Jaromir Jagr on virallisesti palannut NHL-kaukaloihin.
Jagr, 45, pelasi viime yönä Suomen aikaa NHL:n runkosarjaottelunsa numero 1712, kun hänen uusi joukkueensa Calgary Flames voitti Los Angeles Kingsin vierasottelussa jatkoajalla maalein 4–3.
Ottelu oli Jagrille ensimmäinen kilpailullinen jääkiekko-ottelu puoleen vuoteen. Jääaikaa legendalle siunaantui 13.38 minuuttia, mikä oli vähän enemmän kuin päävalmentaja Glen Gulutzan oli alunperin suunnitellut.
Ensimmäinen tosipeli aikoihin otti luonnollisesti veteraanin voimille.
– Ei tuntunut kovin hyvälle. Mutta osasin odottaa sitä. Olen iloinen, että ensimmäinen ottelu on nyt takana. Toivottavasti seuraavassa ottelussa tuntuu jo paremmalta, Jagr kommentoi nhl.comille.
– Olen kuitenkin jo 45, enkä ole pelannut kuuteen kuukauteen, hän lisäsi.
Edellisen kerran Jagr oli pelannut jääkiekko-ottelun 9. huhtikuuta Florida Panthersin paidassa.
Ottelun jälkeen Jagrille huomautettiin hyväntahtoisesti, että punainen näyttää olevan hänen uusi värinsä. Flames pelaa kotiottelunsa punaisissa paidoissa.
– Kyllä. Kasvoni ovat aivan punaiset, Jagr veisteli.
Jagrin 1914 NHL-pisteeseen ei saatu lisäystä. Kris Versteegin ja Sam Bennettin rinnalla Flamesin kolmosketjussa pelannut Jagr ei laukonut kohti maalia kertaakaan, ja tehotilastoon tuli yksi miinus. Ylivoima-aikaa Jagr sai 2.23 minuutin edestä.
– He molemmat ovat hyviä pelaajia. Nyt on minun tehtäväni saada itsestäni enemmän irti, jotta pystyn auttamaan heitä enemmän, Jagr sanoi.
– Kunhan saan jalkani takaisin, pelimme alkaa näyttää erilaiselta, Jagr uskoi.
Voit katsoa Jagrin mietteet pelin jälkeen tämän jutun yhteydessä olevalta videolta.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Jokereissa tapahtui kulissien takana
- Liigan kohutaklaaja tekee paluun
- Suomen NHL-tähdestä karuja uutisia
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”