KHL:ssä jatkava kohujoukkue voitti kriisin – huhujen kohteena olleen suomalaispakin panos korostuu jälleen
Kuva: Ilari Isotalo
KHL-joukkue Dinamo Moskovan kesä oli melkoista myllerrystä palkkasotkujen ja kavallusepäilyjen takia. Esimerkiksi suomalaispakki Juuso Hietasen jatko kesällä oli auki, ja miehen ympärillä velloi erilaisia huhuja.
Nyt Dinamossa on kuitenkin niin sanotusti rauha maassa. Hietasenkin tilanne on ratkennut, sillä konkaripakki jatkaa joukkueen sotisovassa kahden vuoden sopimuksella.
Kesä oli kaikkinensa melkoista myllerrystä moskovalaisten leirissä, ja nyt joukkue hakee vakautta ilmapiiriinsä.
KHL:n englanninkielinen sivusto muistuttaa, että kaikesta tapahtuneesta huolimatta Dinamo sai pidettyä kiinni kokeneimmista ydinpelaajistaan.
Joukkueen viime kauden paras pistemies ja tehokkain maalintekijä Martins Karsums (16+18) sekä kokeneet pakit Hietanen, Andrei Kuteikin ja Jakov Rylov jatkavat moskovalaisten leirissä.
– Heillä on suuri rooli niiden nuorten pelaajien rinnalla, jotka nousivat Dinamon junioriryhmistä, sivusto huomauttaa.
Maalivahtiosastolla konkarikaartia edustaa 37-vuotias Aleksandr Jerjomenko. MM-kisoissa peräti neljä mitalia (2 kultaa, hopea ja pronssi) napannut sekä peräti kolme kertaa KHL-mestaruutta juhlinut torjuja oli jo keväällä 2012 suuressa roolissa, kun joukkue vei mestaruuden.
– Vielä viisi vuotta myöhemmin hän on edelleen joukkueelleen tukeva taustatuki, joka pystyy torjumaan yli 40 laukausta pelissä.
Myös penkin takana tapahtui varsin positiivisia asioita. Joukkueessa pelaajaurallaan laitahyökkääjänä pelannut Vladimir Vorobiev nimittäin nousi apuvalmentajan paikalta pääkäskijäksi.
Dinamon leirissä voidaan siis nyt huokaista helpotuksesta. Loppukesästä jo kuusi harjoitusottelua pelannut joukkue avaa KHL:n sarjakauden viikon kuluttua HK Vitjazia vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia