Kommentti: Sebastian Ahon edustaman Carolinan syöksy NHL:ssä ohi – johtajat palauttavat voittamisen kulttuurin

Scott Darling, Trevor van Riemsdyk, Justin Williams ja Marcus Krüger.
Kyseiset hankinnat kertovat siitä, että jonkinlaista uudelleenrakennusta tekevä Carolina Hurricanes on yksi kesän pelaajamarkkinoilla parhaiten onnistuneista joukkueista.
Hurrikaanipaidat pääsevät tosissaan yrittämään paluuta NHL:n pudotuspeleihin.
Edellisen kerran kaudella 2008-09 runkosarjasta jatkoon tiensä raivannut Hurricanes on ollut melkoisessa syöksykierteessä viime vuodet. Menneinä kausina joukkueen marginaali viimeiseen jatkajaan on konferenssissa ollut kaikkea mahdollista kahden ja 27 pisteen välillä.
Viime talvena Carolinasta paistoi se, että joukkueesta puuttui oikea, panoksellaan voiton avaimet tarjoava liideri. Siitäkin huolimatta, että ykkössentteri Jordan Staal pelasi suhteellisen hyvän sesongin.
Puhtaasti tilastot kertovat tämän, sillä esimerkiksi tehopörssissä täysin omilla luvuillaan olleiden puolustajien Jaccob Slavinin ja Brett Pescen sekä Lee Stempniakin takana muut olivat enemmän ja vähemmän pakkasella.
Valoisampi tulevaisuus
Ensi kaudella pettymysten kierre hyvin todennäköisesti katkeaa.
Uudet hankinnat eivät ehkä loista illasta toiseen otsikoissa Sidney Crosbyn tapaan, mutta joukkueelleen heidän arvonsa on hurjan suuri. Alussa mainittu nelikko tuo Hurricanesiin kokemusta ja johtajuutta, jota ei voi tippaakaan vähätellä kauden vanhetessa.
Taalajäillä jo kyntensä näyttänyt Darling, tunnollinen peruspakki van Riemsdyk, kevään taistojen lähestyessä kuumeneva Williams ja tietokonemainen sekä tunnollisesti alaspäin pelaava Krüger tuovat jokaiselle osa-alueelle osaamista joukkueeseen, joka on realistinen menestyjä ensi kaudella.
Jos joukkue tarvitsee liidereitä kaukaloon, sama pätee myös koppiin.
Nyt johtajuutta löytyy.
Stanley Cup -mestaruuksia 2010-luvulla juhlineet Darling, van Riemsdyk, Williams ja Krüger pystyvät tuomaan tuuliajoilla olleeseen nippuun esimerkillään luottoa siihen, että joukkue voi ensi kaudella oikeasti olla voittava miehistö.
Pettymysten runteleman Carolinan monellakaan pelaajalla ei ole paljon kokemusta pitkästä keväästä. Vielä.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!