Nashvillen kapteeni miettii uransa jatkoa – ”haluan kuulla, mitä jumala sanoo”
Nashville Predatorsin kapteeni Mike Fisher ei ole vielä päättänyt, jatkaako mittavaa NHL-uraansa.
18 NHL-kauden ja 1088 runkosarjaottelun veteraani kertoo nhl.comin haastattelussa olevansa urallaan ja elämässään tienristeyksessä, jossa hän puntaroi tulevaisuuttaan tarkasti.
Fisheristä tulee heinäkuun 1. päivänä rajoittamaton vapaa agentti, eli hän voi vapaasti tehdä sopimuksen minkä tahansa seuran kanssa – tai olla tekemättä.
– Ollakseni rehellinen, en ole päässyt pohdinnoissani vielä niin pitkälle, että tietäisin, haluanko lopettaa urani vai en, Fisher sanoo.
Fisher sanoo odottavansa vastausta vaikeaan päätökseensä – jumalalta.
– Suurin vaikuttava tekijä on nyt rukous. Yritän ottaa selvää, mitä jumala haluaa minun tekevän, Fisher kertoo.
– Rakastan pelaamista ja sitä, että saan olla näiden jätkien kanssa. Se on jopa tärkeämpää kuin mestaruudet.
– Jokainen haluaa tietysti voittaa, tuskin kukaan haluaa sitä enempää kuin minä. Mutta on muitakin tärkeitä asioita. Loppujen lopuksi tämä on kuitenkin vain peli. Se on tärkeä osa elämääni, mutta se ei ole kaikki kaikessa. On muitakin ihmisiä ja asioita, jotka pitää huomioida. Minulle tärkeintä on usko ja perhe, sitten tulee jääkiekko. Kohta selviää, miten tärkeään asemaan elämässäni jääkiekko jatkossa sijoittuu, Fisher filosofoi.
Veteraanisentterin lopettamispäätöstä tuskin helpottaa se, millaisen buumin Predators onnistui päättyneellä kaudella nostattamaan kotikaupungissaan Nashvillessä.
– Tämä oli urani paras ja hienoin kausi. Oli upeaa olla mukana näin hienossa ryhmässä ja pelata kaupungissa, joka tuki meitä todella voimakkaasti. Kaudessa oli paljon hienoja asioita. Olin todella innoissani, Fisher sanoo.
Predatorsin joukkueessa toivotaan pidetyn kapteenin jatkavan vielä uraansa. Fisher on ollut tärkeä esikuva ja suunnannäyttäjä monelle nuorelle pelaajalle.
– Hän on joukkueen vanhin kaveri ja tekee eniten töitä. Hän todellakin näyttää meille nuoremmille esimerkkiä. Ja me yritämme koko ajan oppia häneltä niin paljon kuin mahdollista, 22-vuotias ruotsalaishyökkääjä Filip Forsberg sanoo.
– On aivan eritystä saada pelata hänenlaisensa pelaajan kanssa. Hän on yksi parhaista, joiden kanssa olen koskaan pelannut, Forsberg jatkaa.
Tähtipuolustaja P. K. Subban säestää Forsbergia.
– Mike on mahtava pelaaja. Toivon vain, että hän päättää vielä jatkaa uraansa, Subban sanoo.
LUE MYÖS:
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?