Boston-lupaus iski tärkeään paikkaan ensimmäiset maalinsa – ”Wow, tuntuu hyvältä”
Boston Bruins oli askeleen päässä kesälomasta ennen lauantaiyön kierrosta, sillä Ottawa Senators johti avauskierroksen pudotuspelisarjaa voitoin 3-1.
Boston kuitenkin onnistui nappaamaan 3-2-jatkoaikavoiton.
Voiton avainmiehenä toimi jenkkihyökkääjä Sean Kuraly, 24, joka teki ensin NHL-uran ensimmäisen maalinsa toisessa erässä ja ratkaisi toisellaan ottelun jatkoajalla.
– Wow, tuntuu hyvältä. Sarja on edelleen auki, ja teimme, mitä meidän täytyi. Se oli hieno ilta, Kuraly sano CSN:lle.
Kuraly pelasi mukavat 18 minuuttia ja summasi peräti kuusi laukausta kohti maalia.
– Sitä ei tiedä, miltä se tuntuu ennen kuin teet ensimmäisen maalisi. Ja se tuntui hyvältä. Sitä tekee pitkään töitä sen tunteen eteen, joten tuntui hyvältä nähdä kiekon menevän sisään.
Kuraly on San Jose Sharksin vitoskierroksen varaus vuodelta 2011. Isokokoinen kahdensuunnan sentteri pelasi tällä kaudella runkosarjassa kahdeksan ottelua keräten yhden syöttöpisteen.
Ketjukaverina ottelussa pelannut David Backes on hyökkääjän kyvyistä vakuuttunut.
– Hänellä on kyvyt ja hän on vireessä. Hän on loistava jätkä, joka tekee hemmetisti töitä. Tämä oli hänen iltansa, se oli upeaa nähdä, Backes hehkutti.
LUE MYÖS:
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!