Ruma huitaisu toi pelikieltoa HPK:n jatkoeräsankarille
Kuva: Juha Tamminen
HPK:n Petteri Nikkilä on saanut pelikieltoa Liigan kurinpidolta.
Nikkilän huitaisi rumasti JYPin Juha-Pekka Hytöstä niskaan joukkueiden välisessä lauantain kohtaamisessa.
Tästä teosta Nikkilälle tuomittiin kahden ottelun mittainen pelikielto.
– Ottaen huomioon, että kyse on olkapään tasolta lähtevä alaspäin suoritettu mailalla iskeminen, joka kohdistuu jäässä olevan vastustajan niskaan ja jonka voima ei ole vähäinen, katson, että huitomisella on piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa ja näin ollen teosta tulee määrätä säännön 159 iii-kohdan perusteella ottelurangaistus Nikkilälle. Nikkilän tai HPK:n lausumassa esitetyt seikat eivät anna aihetta arvioida tilannetta lievemmin rangaistavaksi.
– Liigan kurinpitokäsittelyssä käsitellyt huitomiset ovat valtaosin olleet ns. pelitilanteisiin liittyviä tekoja, joista on suurimmalta osin määrätty yhden ottelun pelikieltoja. Tässä tapauksessa teon osoittamana tahallisuus ja peliin liittymättömyys sekä tilanne kokonaisuutena huomioiden pidän oikeana rangaistuksena kahden ottelun pelikieltoa, Liigan kurinpitäjä Sampo Liusjärvi kävi läpi kurinpitopäätöksessään.
Ironiseksi tapaus meni siksi, että Nikkiälle ei annettu kyseisestä teosta minkäänlaista jäähyä itse ottelussa. Kaiken päälle Nikkilä iski HPK:n 3-2 ratkaisumaalin toisen jatkoerän alkuhetkillä.
Lauantain voiton myötä HPK johtaa puolivälieräsarjaa 2-1.
Nikkilä huilaa sarjan neljännen ja viidennen kohtaamisen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä