Hall of Fameen valittu NHL-legenda avasi ammattiuran jälkeistä elämää – ”Ei mitään seksikästä”
Mittavan NHL-uransa melkein kymmenen vuotta sitten lopettanut legenda Eric Lindros on ollut viimeaikoina paljon esillä julkisuudessa Hall of Fame -kutsun tai sitten keskusteluohjelmissa Quebec Nordiquesin paidassa esiintymisestä.
Lindros kertoo Canoe.com -lehdelle kaipaavansa takaisin 13 vuotta kestäneen uransa pariin.
– Asiat muuttuvat, eikö niin? Se oli kiinnostavaa aikaa silloin. Se on paljon erilaista kuin nyt, kertoo Lindros Canoe-lehdelle.
Lähes kahden viikon päästä 44-vuotta täyttävä Lindros elää Torontossa vaimonsa ja kolmen pienen lapsen kanssa. Hän myös osaomistaa vaatteita valmistavan yhtiön.
– Ei mitää seksikästä, kertoo Lindros uudesta elämästään.
Lindros laittoi 50 eri muistokappaletta uraltaan myyntiin netissä. Muistokappaleita oli otteluissa käytetyistä pelipaidoista, finaalissa käytettyihin mailoihin.
Kanadalainen kiekkoikoni päätyi myymään tarvikkeet, koska hän halusi perheensä muuttavan uuteen asuntoon.
– Oli vain aika muuttaa. Niille tavaroille ei ollut tarvetta lojua kaikkialla. Älkää uskoko minua väärin. Olen kiitollinen kokemuksistani jääkiekossa. Meillä tavarat ei vain roiku seinällä. Se ei ole meitä varten, Lindros kommentoi.
Lindros on lahjoittanut uransa jälkeen viisi miljoonaa dollaria Health Sciencec Foundationiin ja sen urheilulääkeklinikkaan. Eläköitynyt kiekkotähti on luonut näkyvyyttä aivotärähdysten tutkimuksille ja kuinka hoitaa niitä.
Lindros kärsi urallaan pahasta aivotärähdysestä. Se oli yksi osasyy hänen uransa loppumiseen aikaisin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa