Tshekkihyökkääjä katuu treidipykälän hylkäämistä NHL:ssä – ”Se oli väärä päätös”
Tshekkiläishyökkääjä Milan Michalek vaihtoi osoitetta NHL:ssä kesken viime kauden, kun hän oli mukana kauppassa, missä kovan luokan puolustaja Dion Phaneuf suuntasi Ottawa Senatorsiin.
Michalek löysi itsensä Toronto Maple Leafsista, missä tämän kauden puolella vastaan tuli kova käsky:
AHL:ään.
Siirtoon hänen ei olisi tarvinnut suostua, sillä hänellä oli sopimuksessa siirron estävä pykälä.
Siitä 31-vuotias Michalek kuitenkin luopui.
Ja nyt hän on turhautunut.
– Jos katsoo taaksepäin, niin se oli varmaan väärä päätös, Michalek sanoi The Athleticille.
– Mutta katson vain eteenpäin nyt.
Yhdeksässä AHL-ottelussa Michalek on iskenyt Toronto Marliensin riveissä tehot 1+3. Tavoitteena hänellä on pysyä hyvin ammattilaisena ja välttää levittämästä turhautumista muille.
– En halua olla sellainen kaveri. Yritän tehdä parhaani ja auttaa nuoria kavereita täällä. Olen onnekas, että farmi on täällä samassa kaupungissa, joten minun ei tarvitse liikuttaa perhettäni muualle. Olen kiitollinen siitä, että se ei ole ongelma.
NHL-urallaan Michalek on pelannut yhteensä 747 NHL-ottelua tehoin 208+238=446.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV: Tämä miehen Juhamatti Aaltonen heivaisi ulos Leijonien ykkösketjusta – Olli Jokinen eri mieltä
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Leijonille vielä yksi NHL-vahvistus? Nyt vapautui 20-vuotias hyökkääjä
- Tappara vahvistuu Ässistä siirtyvällä hyökkääjällä
- Leijonilla on positiivinen ongelma – näin Antti Pennanen kommentoi
- MM-kisoista tuttu leijonapakki siirtyy SM-liigaan
- Patrik Laine: Tällainen Aleksander Barkov on, kun kamerat sammuvat
- Huh huh! NHL:n seiskapeli ratkesi trillerissä jatkoajalla
- Yksi kysymys sai Antti Pennasen vaitonaiseksi: ”En saa sanoa mitään”
- Aatu Rädyn vinkki pelasti Leijonat tiukasta paikasta: ”Sanoin Jupelle, että…”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Nyt on Liigalla vetovoimaa – Sveitsin mestari siirtyy Suomeen!