Patrik Laine: ”Nyt tuntuu että melkein jokainen kuti menee sisään”
Patrik Laine oli viimeksi isosti esillä Toronto Maple Leafsia vastaan, kun hän iski hattutempun.
Viime yönä huomio keskittyi taas häneen, kun suomalaislaituri kiskaisi kaksi osumaa Dallas Starsin verkkoon.
Winnipeg Jets -laituri osui ensin toisessa erässä ylivoimalla.
Illan toinen puolestaan tuli kahden miehen ylivoimalla kolmannessa erässä.
– Minulla oli pari hyvää paikkaa ampua. Yritin saada kiekkoa maalille ja ne (kudit) menivät sisään. Pitää olla iloinen siitä, Laine kertasi tunnelmiaan median edessä kamppailun jälkeen.
Jets onnistui ottamaan lopulta 4-1-voiton kamppailusta mukaansa.
– Emme lopettaneet missään vaiheessa pelaamista. Tuo oli vahva 60 minuutin suoritus meiltä.
Nopeasti heti NHL-uransa alkuhetkillä Laine on ollut melkoinen tekijä Jetsille. Esimerkiksi ylivoimalla hänen merkityksensä on ollut huomattava.
– Kun tulin tänne, niin heillä oli huonoin ylivoima viime vuonna. Ajattelin, että voisin tuoda siihen jotain. Olen pystynyt nyt pari siellä tekemään ja ne ovat olleet tärkeitä maaleja. Yritän vain auttaa joukkuettani.
Laine on nyt NHL:n maalipörssin jaetulla kärkipaikalla kuudella osumalla. Terävä kuti on tuottanut kovaa tulosta.
– Ihan normaalilla tavalla ammun kuin aiemminkin. Nyt tuntuu, että melkein jokainen kuti menee sisään. Toki kun on kuuma pelaaja niin on kuuma pelaaja, mutta yritän vain luoda lisää paikkoja ja tehdä lisää maaleja, Laine kuittasi nykyisen vireensä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Colorado Avalanche koki ikävän takaiskun NHL:ssä
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!