Kärppien nuoren tähden jäähyllä kova hinta – ”Eihän tuommoista voi ottaa”
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Kärpät oli etenemässä voittoon lauantaina viidennessä välieräottelussa Tapparaa vastaan, mutta viimeisillä hetkillä kolmannessa erässä kaikki muuttui.
Kärpät oli mennyt Ivan Humlin 3-2-osumalla johtoon, kunnes kultakypärä Sebastian Aho koukki itsensä jäähylle. Aho yritti karvata kiekkoa Tapparan puolustajalta Teemu Aallolta, mutta lopulta tuloksena oli koukkaamisjäähy ja Tappara pääsi ylivoimalle.
Sen se käytti hyväkseen, kun Patrik Laine täräytti kenkälaatikon kokoisesta reiästä kiekon ylänurkkaan (lue lisää).
Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki hieman mietti sanojaan Ahon jäähyn osalta, mutta täräytti kuitenkin painavasti.
– Sanotaanko sillä tavalla, että oppia ikä kaikki. Peli on tulossa meille, niin eihän tuommoista jäähyä voi ottaa. Eikä antaa edes mahdollisuutta siihen, Marjamäki sanoi jatkaen.
– Mutta ei varmasti kukaan tahalleen ota jäähyä. Se on pommin varma juttu.
Aho itse ei välttämättä oikeasti ollut unohtanut tilannetta, mutta oli yrittänyt jo päästä siitä eteenpäin.
– Ei sitä nyt auta enää käydä, se meni jo. Katseet eteenpäin vain.
Sen jälkeen astui Laine esiin, joka oli jo Tampereella saanut Marjamäen kehut maaleistaan. Tälläkin kertaa Laineen poikkeuksellinen laukaisu nousi isoksi tarinaksi illan ottelussa.
Mitä sen kanssa oikein voi edes tehdä?
– Hyvyyttähän se on.. laukaisijan hyvyyttä. Mutta tietenkin se, että jonkun pitää torjua se. Jos pelaaja ei sitä torju, niin maalivahdin pitää torjua, Marjamäki pohti.
– Ei sitä voi kuitenkaan kuudella neljää vastaan lähteä sinne ihan laidan viereen puolustamaan, kun se on sitten äkkiä kuudella kolmea vastaan maalilla tai sitten viidellä kolmea vastaan.
Ahon jäähyyn ja siihen seuranneeseen maaliin murentui tavallaan Kärppien vahva nousu, minkä se oli tehnyt toisen erän loppupuolella ja kolmannessa erässä. Tappara kun johti ottelua jo 2-0, mutta Kärpät tuli ensin rinnalle ja sitten karkasi johtoon.
– 0-2-tappioasemassa oli kova tunne siitä, että kyllähän me tullaan väkisin rinnalle ja ohi. Niin tultiin, mutta ei se riittänyt tänään. Kauhean ylpeä pitää kuitenkin olla tuosta joukkueesta. Ukkoa tippuu, siellä on viisi jätkää sairastuvalla, niin silti pelataan miehekkäästi ja pelataan yhdessä. Se on se jutun juoni, Marjamäki kehaisi.
Tappara eteni lopulta voittoon ensimmäisessä jatkoerässä Henrik Haapalan osumalla. Sen myötä se johtaa finaalisarjaa voitoin 3-2.
Kärpät onkin nyt kovassa paikassa, kun Tapparalla on mahdollisuus edetä finaaleihin maanantaina, mikäli se ottaa voiton kyseisestä ottelusta.
– En lähtisi hirveästi muuttamaan mitään. Tietenkin pitää olla terävämpiä, kun noilla on vielä noin kova ylivoima sun muuta. Koitetaan vaan saada niin hyvä peli kuin mahdollista, Aho mietti maanantaita.
Niin eli ei tämä mikään maailmanloppu ole teille.
– No ei ole ei. Meidän pelinkin suhteen jos katsoo ihan mitä tahansa tilastoa, niin ne kertovat paljon. Nyt vain maalitilasto oli meille negatiivinen. Ja uskosta tämä ei ole kiinni. Pitää vain joitain asioita tehdä paremmin. Vastustajan ylivoimalla on tällä hetkellä murhaava, niin siihen pitää keksiä jotain lääkkeitä, Marjamäki puolestaan mietti.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa