Kanadalaismedia ylistää suomalaislupauksia – Leijonille povataan kultaista tulevaisuutta
Kuva: Ilari Isotalo
Arvostettu kanadalaismedia The Hockey News on kiinnittänyt huomiota suomalaisten loisteliaaseen menestykseen kuluvan vuoden aikana.
Arvovaltaisen kiekkolehden toimittaja Ryan Kennedy on kirjoittanut artikkelin, jossa hän kehuu suomalaisten otteita junioritasolla. Tammikuussa Nuoret Leijonat voitti MM-kultaa ja nyt jatkoa tuli alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.
– Suomi on voittanut kultaa jälleen – tottukaa siihen. Jos kuulostaa siltä, että suomalaiset ovat viime aikoina olleet usein podiumilla, niin se johtuu siitä, että he ovat. Tämä on kolmas junioritason kulta kolmen vuoden aikana Suomelle, kun mukaan lasketaan 2016 ja 2014 alle 20-vuotiaiden MM-tittelit, Kennedy huomioi.
Toimittaja kiinnittää huomioita sinivalkoisten vahvuuksiin arvoturnauksissa.
– Melko yksinkertaista, se on yhteistyötä. Valmennus on ollut vahvaa, maalivahtipelissä on syvyyttä ja huippupelaajien taso on noussut merkittävästi, Kennedy listaa.
Kennedy nostaa esille jo NHL:ssä uraa luovat suomalaiset, kuten Rasmus Ristolainen ja Mikko Rantanen. Tämän lisäksi taalaliigaan on kypsymässä huippulupauksia mallia Jesse Puljujärvi, Patrik Laine, Sebastian Aho, Olli Juolevi, Eeli Tolvanen, Kristian Vesalainen ja Juuso Välimäki.
Kennedy pohtii, pääsevätkö Laine ja Puljujärvi ensi vuodenvaihteen nuorten kisoihin Montrealiin. Kumpikin saattaa silloin olla liian kiireinen pelatessaan NHL:ssä.
– Jos Suomi saa nauttia heidän palveluksistaan, näette edessänne turnauksen voittajasuosikin. Ihmiset, on aika tervehtiä uusia herrojanne, Kennedy toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin Lauri Mikkola arvioi Nuorten Leijonien kehityskohteita: ”Välillä meni vähän pelailuksi”
- Nuorille Leijonille vakuuttava voitto MM-avauksessa!
- EHT-turnauksessa loukkaantunut suomalaispuolustaja: pitkä poissaolo
- Kahdeksan maalia! Ilves hirmuiskussa
- MM-kisat käyntiin – tässä Nuorten Leijonien kentälliset avausotteluun!
- IL: Jokereille kova kaappaus SM-liigasta
- Tappara muisti Pate Mustajärveä ja otti murskavoiton
- MM-turnaus alkaa! Näin maat pelasivat ennen U20-kisoja
- Nuoret Leijonat: Näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki lähti NHL:stä joulutauon aikana – miljoonasopimus revitään!
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!